Käsi ylös kenen kaapista löytyy jokin esine tai tavara, joka on tunnearvoltaan kultaa, mutta ei välttämättä hivele sisustajan silmää. Se jokin muuttaa mukanasi kodista kotiin, pysyy piilossa kaapin kätköissä, mutta joka kerta pakkaat sen kuitenkin mukaasi. Et sekuntiakaan harkitse, että heittäisit sen roskiin.
Harvensin viikonloppuna kaapeistani tavaraa kirpputoripöydälle vietäväksi, ja samalla törmäsin kolmeen ”tuttuun”. Näitä aarteita ei blogissani ole varmaankaan koskaan ennen nähty, ne eivät ole löytäneet paikkaansa kaapin päältä tai kirjahyllystä, pikemminkin ne on pidetty poissa vieraiden silmistä. Ne saattavat olla ehkä vähän rumia, mutta äärimmäisen rakkaita.
Siitä sainkin idean. Voit vaikka tarttua haasteeseen itsekin ja esitellä blogissasi esineen, joka on sinulle rakas, mutta joka harvoin saa palstatilaa blogistasi tai sisustuslehtien sivuilta.
Vietin ensimmäisessä kesätyössäni paljon aikaa ulkona, kirjaimellisesti puskassa, sillä työnkuvaani kuului niin istutusten kitkeminen ja leikkaus kuin piharoskisten tyhjennys ja roskien keruukin. Eräänä päivänä tyhjentäessäni erästä roskista jätesäkkiin, sen pohjalle kolahti jotakin. Se oli tämä possu. Esine on itse asiassa keraaminen pankki ja epäilen sen joutuneen roskikseen nimenoman sen jälkeen, kun se oli menettänyt epäonnisesti jalkansa. Minun kävi pikkupossu sääliksi niin, että puhdistin sen ja laitoin talteen. Reilu kymmenen vuotta myöhemminkin possu tuo lämpimät kesämuistot mieleen.
Muutimme ensimmäiseen yhteiseen kotiimme Matin kanssa noin puoli vuotta seurusteltuamme ja yhteisen kodin keittiön hyllylle ilmestyi jostakin tällainen talonmallinen mainospankki. Pankki oli tarkoitus hävittää jo tuolloin (anteeksi pankkiseni, mutta et ole mikään visuaalisin esine..), mutta ensimmäistä kertaa kylään tullessaan, edesmennyt vaarini bongasi sen hyllyltä. Vaari sanoi, että tuo huonoa onnea jos nuorenparin hyllyllä nököttää typötyhjä pankki ja hän kaivoi sinne taskustaan pienen pesämunan. Nuo samaiset kolikot, tarkalleen ottaen 3,50€, ovat edelleen pankin sisuksissa hyvää onnea tuomassa.
En ymmärrä kuinka sain otettua norsusta näin edustavan kuvan- todellisuudessa pumpulit pursuavat läpi niin kärsästä, masusta kuin korvastakin! Tämä on aarre lapsuudestani, kaveri, jota ilman en pärjännyt. Ränsistynyt mutta niin kovin rakas lelu olisi edelleen esillä työhuoneessani, jollen asuisi erään pörröisen karvakorvan kanssa, joka luulee, että kaikki huoneiston pehmeä irtaimisto on sen omistuksessa. Enkä tarkoita nyt Mattia.
Kyllä; nämä rakkaat tulevat seuraamaan minua kodista kotiin, loppuelämäni ajan. Rumia, mutta kovin rakkaita.
Löytyykö sinun kaapeistasi samankaltaisia ”aarteita”?
Some hidden treasures I found while I was going through my closets.
