Maanantai ei tällä viikolla loistanut mitenkään läsnäolollaan; lähinnä se kiukutteli ja muistutteli itsestään jatkuvasti. Iltaa kohden meininki alkoi kuitenkin jo parantua, ja todellinen masentavan maanantain high-light koettiin ruokakaupassa, kun Halloweenista jäljelle jääneet kausikimput myytiin ulos alehinnoin. Minä ja alle kahden euron kimppuni suorastaan loikimme onnellisena kotia kohti kaupasta.
Tarkoituksenani oli ottaa kauniita kuvia kimpusta vielä kotonakin, mutta mitä vielä, sielläkin maanantaifiilis odotti minua. Korjataan sen verran, että tuolla pienellä pörröisellä otuksella on aina perjantaifiilis meneillään, kun kotiin astelee, mutta todellisuus iski vasten kasvoja, kun puoli viideltä kotona oli niin pimeää, että kukkakimppu jäi kuvaamatta. Se on täällä nyt. Se aika vuodesta, kun kahdeksasta neljään toimistotöissä olevilla bloggaajilla on melkoisia ongelmia saada kuvia otettua valoisaan aikaan. Itse en pidä ajatuksesta, että kuvailisin viikonloppuna juttuja ”varastoon” tulevaa viikkoa varten, joten toisinaan on sitten vaan fiilisteltävä hämärillä tunnelmakuvilla. Niinpä laitoin bataattisosekeiton lämpiämään ja pari kynttilää palamaan.
Tällainen ilta meillä eilen oli.
Kukkakimpun lisäksi ostin kaupasta räiskyvän punaisen kerän lankaa. Matti oli koko illan töissä, joten päätin alkaa verestellä muistoja sukkapuikoilla neulomisesta ja saatoin mennä ääneen Epulle lupaamaan, että tekisin sille talveksi oman jouluneuleen.
Välillä tuntuu vahvasti siltä, että tuo pikkupörriäinen ymmärtää yllättävän paljonkin juttujani. Sain nimittäin suhteellisen mulkoilevia katseita osakseni, kun neuletta ei vielä eilen soviteltukaan, saati, että se olisi ollut iltalenkille valmis. Jos allaolevaan kuvaan piirtäisi puhekuplan siinä lukisi suurin piirtein näin: ”Ei tuo neule kuule siinä sohvalla loikoilemalla valmistu!”
Ei se maanantai loppujen lopuksi niin huono ollutkaan. Jokaisella maanantaillakin taitaa olla hopeareunuksensa.
Alkoiko teidän viikkonne mukavissa merkeissä?
