JÄMÄAAMU

Jos kävelisit nyt jääkaapille kokoamaan aineksia munakasta varten, miltä munakkaasi näyttäisi? Löytyisikö jääkaapin sisuksista vaikkapa tomaattia tai paprikaa, ehkä kenties sulatejuustoa, jota voisi heittää sekaan mukaan tai vaikkapa muutama kinkunsiivu, jotka voisi pilkkoa pannulle mukaan..

Meillä oli eilen jämäaamu. Lounaaksikin soveltuva munakas syntyi nimittäin jääkaapin jämäaineksista ja oli lopulta yksi parhaista ikinä syömistäni munakkaista.

Munakkaan tekoon ei tarvita kuin 4 rkl maitoa ja 4 kananmunaa. Mukaan heitetään pikkuisen suolaa ja rouheasti pippuria, jonka jälkeen seos vatkataan. Koska jääkaapista löytyi vielä chilisulatejuuston jämät, pistin sitäkin ruokalusikallisen verran taikinaan mukaan. Paistamiseen tarvitset hitusen rasvaa.

Kun munakas oli jo pannulla hieman ehtinyt hyytyä, heittelin päälle kinkkua sekä pakastimesta löytyneitä herneitä. Raastoin päälle vielä juustoa ja odottelin raaaaauhassa (tässä kohtaa munakkaani menevät aina mönkään ja kokkeliksi, kun alan hosua..) munakkaan valmistumista. Heittelin päälle vielä lisää pippuria ja lorauksen chilikastiketta makua tuomaan.

Avokadovillitykseni on vauhdissa ja aina kun mahdollista, lautaseltani tuota herkkua nykyään löytyy. Avokadon siivut sopivat myös tämän munakkaan päälle, kun kuorruttelin niitä vielä hieman pippurilla.

Melkoisesta sekamelskasta syntyi lopulta herkullinen ateria, jota täytyy ehdottomasti tehdä aamupalapöytään toistekin! <3

enkku2

Here’s a piece of a good-morning-omelette to you guys! Happy Monday and have a great new week!


Avainsanoina , | 2 vastausta

TANSSIEN KOHTI KEVÄTTÄ

Joulupukin lahjasäkistä löytyi tänä vuonna kovin toivottu aarre, kun Tanssi-sarjani täydentyi isolla kulholla. Tämä paketti taisi saada aikaan pari innostunutta riemunkiljahdusta ja uuden kulhon kunniaksi kävin hakemassa jopa Aaltoon kimpun tulppaaneja. Joko sitä kevättä saa alkaa odottaa?

Olen kaivannut keittiöömme juurikin tällaista näyttävää kulhoa, joka soveltuu niin hedelmävadiksi kuin salaattikulhoksikin. Satumetsä-sarjan keräilyintonihan päättyi siihen, että tuota kyseistä sarjaa ei enää valmisteta. Satumetsä-vati jäi siis aikoinaan hankkimatta kokonaan. Onneksi Tanssi-sarja on vähintäänkin yhtä kaunis ja soveltuu vallan mainiosti myös Satumetsän kaveriksi.

Tuo Tanssi-sarjan kuviointi on kerrassaan hurmaava ja kulho toimiikin keittiössä upeana katseenvangitsijana. Olin myös joulun jälkeisissä alennusmyynneissä heti valppaana, sillä toiveissani oli täydentää sarjaa vielä hitusen lisääkin. Tanssi-sarja kasvoi nimittäin upeilla kausituotteilla ennen joulua, ja klikkasin välittömästi ostoskoriini setin pieniä pyöreitä Tanssi-kulhoja, jotka soveltuvat erinomaisesti vaikkapa dippien ja naposteltavien kattamiseen.

Meillä kotona suunnataan siis Tanssien kohti kevättä.

enkku2

Thank you Santa for these lovely Iittala-treasures!


Avainsanoina , , | 4 vastausta