NYX-HUUMAA TAMPEREELLA

Tervetuloa Suomeen NYX Cosmetics! Eilen illalla Tampereen Sokoksen valtasi todellinen NYX-huuma, kun bloggaajat pääsivät tutustumaan näihin maailmanmainetta niittäneiden kauneustuotteiden kattavaan valikoimaan. Olen kirjoittanut NYX:n tuotteista ensimmäisen kerran jo vuonna 2011, kun kriiseilin sitä, että lempparimascaraani, Doll Eye:ta, ei saa lainkaan Suomesta. Tuolloin ripsari vaihtui siis saatavuusongelmien takia toiseen, mutta nyt, pitkän odotuksen jälkeen, voin jälleen Sokokselta käydä tuon ripsarin hankkimassa. Jes!

Ja tänään se päivä siis on, kun NYX:n osasto aukeaa myös täällä meillä Mansessa, Sokoksen alakerrassa.

Supertaitava Piia Hiltunen oli antamassa meille kullanarvoisia vinkkejä tuotteiden valintaan ja hänen oppituntinsa ansiosta uskaltauduin lopulta laittamaan ostoskoriini NYX:n kovasti puhutun ja hehkutetun Highlight & Contour-paletin. Paletin käyttö vaatii varmasti hieman treeniä, mutta tekemällä oppii ja treenit aion aloittaa heti tulevana viikonloppuna. Ilahduin kovasti huomatessani, että NYX:n tuotteet ovat myös melko lompakkoystävällisiä. Contour-paletilla hintaa oli n. 26 euroa ja eksyipä ostoskoriini vielä myös NYX:n kymmenen myydyimmän tuotteen joukkoon kuuluva, n. 6 euron Wonder Pencil, jonka otan testiin suurella mielenkiinnolla.



Mutta mitä muuta laittaisin ostoskoriini jos tänään suuntaisin NYX-ostoksille? Kymmenen suosituimman NYX-tuotteen joukkoon kuuluu valtavasti mielenkiintoisia aarteita, joita keräsin alla olevaan kollaasiinkin. Wonder Pencilin (vas.) lisäksi, suosittelen testaamaan Makeup Setting Spraytä sekä Studio Finish Powderia. Tuon viimeistelypuuterin aion ehdottomasti käydä vielä hankkimassa itselleni. Samoin tuon ylläolevassa kuvassa näkyvän paletin. Vakuutuin nimittäin siitä, että näistä tuotteista löytyy pigmenttiä ja onhan tuon paletin värimaailma nyt todella herkullinen!

IMG_7167

Onnellinen NYX-Noora lähti kotiin paletin ja hyvän mielen kera! Tapahtuma sai NYX-huuman valloilleen ja veikkaanpa, että meikkipussi tulee lähiaikoina täydentymään useammallakin NYX-herkulla. Ostokseni ja kotiinviemiset esittelen teille vielä omassa postauksessaan myöhemmin- en malta odottaa, että pääsen käsiksi tuohon Contour-palettiin!

Mutta nyt haluan kuulla mitä löytyy sinun NYX-ostoslistaltasi?

Kuvissa vilahtelivat myös ihanat mimmit; Maj, Riikka, Jenni, Milla ja Marina.

enkku2-1-1

Today is the day, when NYX Cosmetics finally arrive to Finland. I’m so happy about this, because I have been using NYX’s products for years and now its so much easier to find them. Here’s some pictures of the launchparty, but I wanna know which NYX-product is your favourite?!


Avainsanoina , , , | 14 vastausta

SYDÄMIÄ MAALISKUULLE

 

Kevät se jo keikkuen tulevi ja jälleen yksi aurinkoisen takatalvinen kuukausi on saatu pakettiin niin elämässä kuin blogin puolellakin. Maaliskuu piti sisällään paljon, niin ihania blogiyhteistöitä kuin herkullisia reseptejäkin, mutta ison kiitoksen haluan antaa myös teille: kommenttibokseissa on ollut vilkasta ja se jos mikä lämmittää erityisen paljon bloggaajan mieltä.

maaliskuucurious1

5

Kuukauden luetuimmaksi postaukseksi nousivat terveiseni Tampereen Marks & Spencer-löytöretkeltä. Tapahtuma oli aivan mieletön ja tapasin päivän aikana valtavan määrän myös teitä! Samaisessa postauksessa arvottiin myös kaksi M&S-nahkalaukkua, jotka itselleen nappasivat Pieni Lintu ja Roosa S. Voittajille on lähetetty sähköpostia ja kevätlaukut matkaavat pian uusille omistajilleen. Kevätauringon lämmittämät onnittelut täältä sinne!

4-1

Tämän postauksen asukuvat nousivat talven suosikeikseni. Vedin kymmenen vuoden tauon jälkeen luistimet jalkaan ja viiletin (omasta mielestäni..) melko tyylikkäästi ympäri luistinkenttää, Marks & Spencerin kevätmalliston ihanuuksiin pukeutuneena. Postaus oli osa Oman tyylin löytöretkeä, joka nousi ehdottomasti yhdeksi blogitalven kohokohdista.

3-1-1

Teille on hurjan ihana järjestää kilpailuja ja arvontoja, koska osallistumisintonne on aina niin korkealla! Ihan parasta! Tässä pääsiäismunajahdissa oli palkintona melkoinen herkku theBalmilta ja paletin voittajalle lähtee tänään sähköpostia. Osallistuitko kisaan? Siinä tapauksessa tänään kannattaa tarkkailla postiaan!

1-1

Kuinka moni testasi maaliskuussa tätä tajuttoman herkullista jälkkäriä? Mangomoussella täytetyt Kinder-munat suorastaan sulivat suuhun ja vaikka kyseessä melko pääsiäisaiheinen jälkiruoka onkin, en näe mitään syytä sille miksei näitä herkkuja voisi testailla vaikka tulevana viikonloppunakin.. Tämä on nimittäin täydellinen tapa hyödyntää ne kaappiin jääneet suklaamunat!

1-1

Siisteintä ikinä, että myös moni teistä on selvästi muumikuppifani tai -keräilijä! Muumimukipostauksia on ihana kirjoittaa ja on huippua löytää ruudun toiselta puolelta tyyppejä, jotka innostuvat uutukaisista aina yhtä paljon kuin minä. Tältä näyttää siis tulevan kesän kausimuki, ja minä en ainakaan jaksaisi odottaa sen kauppoihin saapumista yhtään kauempaa!

Mainio maaliskuu takana, herkullinen huhtikuu toivottavasti edessä.

enkku2-1

The best of March 2016. Thanks for reading!


Avainsanoina , | 10 vastausta