TAAS KOETELLAAN MUUMIFANIN LOMPAKKOA

muumitkesäteatteri

Muumiherkkuja bongailee jälleen sieltä, täältä ja tuolta! Täällä eräs muumifani on jo valmis rikkomaan säästöpossunsa näiden aarteiden kotiin saamiseksi. Muumimainen teatteriteema on kietonut ainakin jo minut pikkusormensa ympärille ja jälleen on astiakaapin raivaus aloitettu, jotta uusi kausimukikin mahtuu kokoelmiin. Tein periaatepäätöksen, että muumimukeista meille päätyvät enää ne, jotka saavat ihastuneita hihkauksia aikaiseksi ja Kesäteatteri on juuri sellainen. Kaivoin jo kirjahyllystäni esiin Vaarallisen juhannuksenkin mukin innoittamana. Tuon samaisen Muumi-jakson olen nähnyt valehtelematta kymmeniä kertoja ja se kuuluu ehdottomasti suosikkeihini, mutta kyllä kirjassa on vielä enemmän taikaa.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Arabian lisäksi myös Ivana Helsinki on jälleen onnistunut timanttisen ihanasti malllistossaan. Olen jo pitkään haaveillut Ivanan Muumi-collegesta, mutta en ole osannut tehdä päätöstä siitä, mikä printeistä on suosikkini. Iinan muumihame sai jo miltei minutkin tilaamaan samaisen hameen vaatekaappini, mutta maltoin lopulta mieleni.

Mutta nyt mielensä malttaminen on ihan liian vaikeaa. Teatteriväki-pusero on aivan liian ihana.

ivana

*Kuvat Teatteriväki-puserosta ja Lightning-hameesta Ivana Helsingin verkkokaupasta.


Avainsanoina , , | 16 vastausta

TREFFAILUN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

IMG_3793 IMG_3803IMG_3797

Silloin kahdeksan vuotta sitten, kun aloimme Matin kanssa seurustella, skippasimme oikeastaan kokonaan deittailuvaiheen. Me vaan aloimme olla yhdessä. Siinä vaiheessa, kun aloitimme parisuhteemme, toinen oli jo niin tuttu ja hyvä ystävä, että oli jotenkin luontevaa aloittaa yhteinen arki yhdessä saman tien. Kyllä niitä perhosia lenteli mahanpohjassa, vaikka emme treffailleetkaan rafloissa kynttiläillallisilla. Pienen 26 neliön yksiön keittiössä valmistunut kanasalaatti oli se, jolla minut hurmattiin! Koska kiinnostuksenkohteemmekin osuivat niin hyvin yksiin, meidän romanttisimmat treffimme vietettiin Hakametsän jäähallissa Ilvestä kannustaen ja mustamakkaraa popsien.

Ja nuo olivat juuri niitä hetkiä, kun muistan mietiskelleeni, että nyt haavissa on kyllä todellinen kultakimpale.

IMG_3798

Koska treffeillä ei silloin aikoinaan tullut juurikaan käytyä, olemme pitäneet huolen siitä, että arkirumbaa piristetään toisinaan pienillä yllätyksillä ja treffi-illoilla. Ja ei treffeille aina tarvitse lähteä minnekään! Kun Matti eilen saapui kotiin pitkän työpäivän jälkeen, olin kattanut pöytään valmiiksi herkkuillallisen (..jälleen kerran pieni ylistys Sannan ruokakassille, eilinen setti oli taas aivan mielettömän herkullinen! <3). Me emme juurikaan ehdi istahtamaan samaan aikaan ruokäpöydän ääreen, joten eilinen oli siltäkin osin harvinaista herkkua. Treffeillä kun kuitenkin on aika olennaista, että kaksi tyyppiä on samaan aikaan paikalla.. ;)

Treffifiiliksen huipensi kaupan kautta kotiin saapunut mies, joka kantoi mukanaan värikästä tulppaanikimppua ja suklaarasiaa. Ensimmäinen sydämenmuotoinen suklaarasia, jonka olen ikinä pojalta saanut! Kuinka söpöä! Vaikka naistenpäivä eilen olikin, meillä tämmöinen ”kotitreffailu” on muutenkin tapana. Kun molemmat vuorostaan säntäilevät paikasta toiseen, monesti on helpointa järjestää yhteistä aikaa ihan vaan kotona.

Vaikka sitten toisen lukiessa Sport-lehden kiinnostavimpia juttuja ääneen ja toisen mussuttaessa samalla suklaata. Just hyvä näin.

IMG_3799 IMG_3795 IMG_3801


Avainsanoina , , , | 8 vastausta