PITKÄÄ RAIDOITETTUA KESÄÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

t-paita/ t-shirt  GINA TRICOT   hame/ skirt   GINA TRICOT  kengät/ shoes   H&M
vyö/ belt   GINA TRICOT   laukku/ bag   MICHAEL KORS   rannekoru/ bracelet   GUESS

Hamekesäkampanjani on lähtenyt käyntiin varsin mukavasti. Olen kaivanut vaatehuoneestani helposti saataville _kaikki_ hameeni ja olen päättänyt, että ne farkut saavat nyt jäädä vähemmälle käytölle. Hameihastustani on toki helpottanut se, että maxihameita ja -mekkoja tuntuu nyt olevan maailma pullollaan, ja täydennystä hamevarastoihin on helppo löytää. Ei sillä, että sitä tarvitsisin. Esimerkiksi kuvissa näkyvä Ginan maxihame on jo pari vuotta vanha ja blogissa se on näkynyt vaivaiset pari kertaa. 

Tämän hameen ongelmana on tosin ollut sen pituus. Hame on niin pitkä, että kompastelen siihen jatkuvasti. Aluksi ratkaisin ongelman tekemällä helmaan solmun, mikä toi hameelle myös hieman muotoa. Kun tämäkään ei riittänyt, solmin hameen GT:stä hankkimallani vyöllä hieman tarkoitettua korkeammalla. Toimii, eikä allekirjoittanut joudu enää noloihin tilanteisiin hamekompuroinnillaan. Hauska sattuma, että myös H&M:n kengät olivat täysin samaa sävyä vyöni kanssa.

Tämä seilorimainen look syntyi siis oikeastaan täysin vahingossa. Yhdistelemällä vanhoja aarteitani yhteen.

// Sometimes, those best treasures are already there in your closet. I love that old skirt mine and now, by adding a belt to it, I can finally wear it too. The brown accessories look cute with the shirt with stripes and this chic outfit was perfect for this sunny summerday. I hope you had a great day too.


Kategoriat: Yleinen | 40 vastausta

SUNNUNTAISUUKKOJA JA VÄHÄN ARVONTAAKIN

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Meikkipussiini on muuttanut muutama uusi vakioasukas, ehei ei sentään itse Fergie, mutta tuon supertähtösen kanssa hiljattain lanseerattu kosmetiikkasarja Wet n Wild-brändin kanssa on mielestäni niin onnistunut, että pari yhteistyön hedelmää on myös minulla nyt päivittäisessä käytössä.

Pääsin blogin kautta tutustumaan Centerstage-collectionin valikoimiin ja näin sunnuntaiaamun kunniaksi ajattelin esitellä teillekin melko hillityn ja arkeenkin sopivan lookin meikkikuvien voimin. Meikissä on käytetty kuvissa näkyviä uutuuksia sekä muutamia muita päivittäiseen meikkiini kuuluvia tuotteita.

Meikkipohjan tehtyäni sipaisin poskipäille hieman sarjan valoa heijastavaa hohdepuuteria. Sudin avulla puuteri levittyi kauniisti ja luonnollisesti ja toimittaakin erinomaisesti aurinkopuuterin virkaa. Silmämeikin tein käyttäen saamaani luomiväripalettia sävyssä Metropolitan Nights, ja ihastuin eritoten paletin kullankeltaiseen sävyyn, joka sopii kauniisti varsinkin hieman päivettyneelle iholle. Voimakkaitakin sävyjä paletista löytyi, mutta ne jätin odottamaan tulevia smoky eyes-meikkikokeiluja. Todellinen rakastuminen tapahtui kuitenkin tuon ripsivärin kohdalla. Wet n Wild on ollut yksi lempimerkeistäni jo pitkään, mutta tämä ripsiväri muistutti minua taas siitä kuinka hintalaatusuhde onkaan kohdallaan. Megaimpact-ripsarilla sain todelliset megaripset, upeasti erotellut ja luonnolliset ripset, jotka olivat todellinen piste i:n päälle silmämeikkiä ajatellen. Huuliin sipaisin hieman pinkkiä Juicy-huulirasvaa. Plussaa ihanasta vadelmaisesta tuoksusta!

Vaikka lopputulos ei nyt ihan Fergietä vastannutkaan lookin ollessa valmis, olin supertyytyväinen tähän raikkaaseen kesämeikkiin. 

// Have you heard about Wet n Wild’s new makeup-collection created with the superstar Fergie? I tried out a few of the products and I found some new favourites right away! Centerstage Collection’s Shimmer Palette was amazing and the eye shadow palette included gorgeous shades! What do you think of the outcome?

Mutta miltä maistuisi pieni sunnuntaiarvonta? Hmm.. No ainakin vaaleanpunaisilta suudelmilta ja hymyhuulilta. Tuotepakettini sisälsi nimittäin myös pari herkullista huulikiiltoa, jotka päätin arpoa osallistuneiden kesken. Olette pienen arvonnan ansainneet, en muista koska viimeksi olisitte osallistuneet tämän blogin tekoon näin ahkerasti kommentoiden! Kiitoksena teille, arvon siis alla näkyvät kaksi Wet n Wild Megalast-huulikiiltoa yhdelle onnekkaalle.

Osallistut arvontaan jättämällä tämän postauksen kommenttiboksiin kommentin, josta käy ilmi joko nimimerkkisi ja/tai toimiva sähköpostiosoite. Osallistumisaika alkaa nyt ja päättyy huomenna 10.6. klo 12:00.

EDIT:// Osallistumisaika on päättynyt.

Puspus ja aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille. ♥

Psst. Instagramista (@CURIOUSNOORA) voit käydä kurkkaamassa, millaiset kynnet loihdin jokin aika sitten yhteistyömalliston lakalla! :) 

CURIOUSNOORA ON INSTAGRAM @CURIOUSNOORA

CURIOUSNOORA ON FACEBOOK


Kategoriat: Yleinen | 93 vastausta