YÖPÖYDÄLLÄNI

CURIOUSER & CURIOUSER | sisustus

curiousnoora

Kaivatun makkariuudistuksen jälkeen, sain vihdoin itselleni yöpöydän, josta olin jo kauan haaveillut. Tai yötuolin, jos tarkkoja ollaan, sillä asetin sängyn viereen mummuni perintötuolin, jonka kunnostin parisen vuotta sitten käyttökelpoiseksi.

Ikean beige boksi kätkee sisäänsä kirjoja, jotka odottavat vielä lukuvuoroon pääsyä. Tällä hetkellä luen nimittäin Ellen DeGeneresin Seriously… I’m Kidding-pokkaria, jonka ostin jokunen Helsinki-visiitti sitten Rautatieasemalta junalukemiseksi. Toinen pöydällä olevista kirjoista onkin sitten hieman salaisempi opus, sinne olen kerännyt nimittäin mieleen putkahtaneita ideoita ja ajatuksia häitämme varten. Uskon kuitenkin, että tekin pääsette vielä sen sisuksiin kurkistamaan.

Korppuiset syksykäteni saivat myös postitse viime viikolla mieluisan yllätyksen, kun Jurlique lähetti minulle Limited Edition-käsirasvan. Kuten tiedätte, suuri osa kasvojen ihonhoidon luottotuotteistani on Jurliquelta. Tämä käsirasva tuoksuu ruusukimpulta, herkästi ja pehmeästi, ja se kosteuttaa valtavan tehokkaasti kuivat kädet. Tuubikin on jälleen niin kaunis!

Pikkuinen marmorikuppi H&M:ltä on yöpöydälläni lempparikorujen säilyttämistä varten. Block-valaisin sen sijaan on Matin, mutta se toimii niin erinomaisena lukuvalona juuri tuossa kohtaa, että hetkellisesti lainasin sen omaan käyttööni.

Ihanaa sunnuntaita kaikille! <3

enkku2

Good Morning world!


Kategoriat: sisustus | Avainsanoina , | 6 vastausta

MICKE & MINÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | sisustus

curiousnoora

Vaikka Micke kovasti sitä yrittikin, se ei lopulta saanut aikaiseksi sen suurempia parisuhderiitoja tai tuskastumista. Pari Ikea-käyntiä sen takia kuitenkin tehtiin. Nyt on siis lisäosakin paikoillaan ja työhuoneeni alkaa pikkuhiljaa olla juuri sellainen kuin toivoinkin; rauhallinen, inspiroiva, siisti ja käytännöllinen.

Tuohon alkuperäiseen hankintaani (siis siihen väärään Mickeen) sai kun saikin lopulta hankittua lisäosana tuon hyllykön. Superkätevässä hyllykössä on tilaa pikkutavaralle ja ylähyllyn paraatipaikalle pääsivät kaikki kameravanhukseni ja objektiivit. Olympus ei ikinä tuolle hyllylle ehdi, koska se on matkassani jatkuvasti, mutta voi kuinka tärkeitä muistoja tällä porukalla onkaan tullut tallennettua.

Toinen Micken superominaisuuksista on ehdottomasti tuo magneettitaulu. Magneetit pitävät muistilaput paikoillaan ja tärkeitä muistiinpanoja voi kirjoittaa myös suoraan seinälle. Tykkään!

Tämä työpöytä on pyhitetty täysin tietokoneen ääressä istumiselle ja seuraava projektini onkin tehdä tilaa ikkunan eteen myös toiselle pöydälle, jonka ääressä maalailisin Pirkkoja. Olisi niin kätevää, kun vesivärit, värikynät, pensselit ja paperit saisi pidettyä jatkuvasti esillä ja mikäpä inspiroisikaan maalailuun paremmin kuin 7. kerroksen ikkunasta avautuvat maisemat.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Siinä se Micke nyt seisoo.

enkku2

There it is! My brand new Micke-table from Ikea! My office is starting to look so cool and I’m feeling so inspired while sitting next to my desk. I love it!


Kategoriat: sisustus | Avainsanoina , | 10 vastausta