KUN OLOHUONE PUKEUTUI JOULUUN

CURIOUSER & CURIOUSER | sisustus

Kuvittelen aina olevani melkoinen tuuliviiri mitä tulee esimerkiksi sisustamisen ja hiustenpituuden vaihtelemisen suhteen, mutta tietyt asiat ovat osoittaneet sen, että jotakin pysyvyyttäkin mieltymyksissäni on. Olen oppinut, että kadun AINA jossakin vaiheessa hiusten leikkaamista lyhyeksi (saati sitten otsista!) ja joulukoristevarastojani läpikäydessäni tajusin, että muutosta huolimatta ne samat, edelliseen kotiin ostetut koristeet, viehättävät omaa silmää edelleen. Siispä tervetuloa joulukotiimme – te matkassa mukana pidempään olleet saatatte bongata näistä kuvista myös paljon tuttua!

Sohvalla on esimerkiksi tuo hymyn huulille tuova Merry Christmas-tyyny, joka tuo tästä syystä mieleeni aina Epun ja jo vanhaan kotiin hankitulla kultaisella pöydällä nököttää koriste vuosien takaa. Sain sen nimittäin matkaani blogitapahtumasta, joka järjestettiin Stockmannilla. Muistan olleeni tuolloin aivan pähkinöinä, kun pääsin valitsemaan itselleni jouluosastolta koristetta. Hyvin valittu, tykkään ”discopallosta” edelleen! Nuo pehmeät tekotaljat ovat nekin vanhasta kodista, keittiön tuoleilta itseasiassa, ja kuinka hassua, että hankin viime vuonna täysin ex tempore tuon alennusmyynneistä löytämäni avain-kuusenkoristeen. Kenties se oli enne tulevasta muutosta ja oman kodin löytämisestä vaiko sitten ihan vaan sitä kuuluisaa joulun taikaa..

Pari uutta hankintaakin olen toki tehnyt. Kuuseen laitoin jo meillä entuudestaan olleet valkoiset ja vaaleanpunaiset joulukuusenkoristeet, mutta täydensin kokonaisuutta vielä punaisella koristesetillä, jonka ostin Ikeasta. Kuusi itsessään on myös uusi, sillä vanhaan kotiin kannettiin aina oikea kuusi sisälle. Olohuoneen ruokailutilan pöydällä seisoo ylväästi uusi, Clas Ohlssonilta ostamani poro ja vanhojen asukkaiden paikoilleen jättämään hyllyyn ripustin television yläpuolelle led-valoilla koristellun havuköynnöksen. Myös siihen ripustin kuusenkoristeita ja tähän köynnökseen kiinnitän myös joulukortit, mikäli niitä postilaatikkoon ilmestyy.

Keinutuolin raahasin työhuoneestani olohuoneeseen kunniapaikalle ja jouluiseksi sen teki hankkimani Hemtexin tyynynpäällinen. Black Friday-ostoksena ostin myös tuon joulunpunaisen villahuovan sohvalle, joka onkin osoittautunut yhdeksi elämäni parhaista sisustusostoksista – niin kaunis ja lämmin! Kuviin eivät ehtineet ikkunalaudoille hankkimani pienet, mukeihin istuttamani joulutähdet, mutta niiden kautta koen sisustuksesta löytyvän nyt myös tarpeeksi punaista. Kultainen, vaaleanpunainen ja punainen kulkevat kauniisti käsi kädessä.

Eläviä kynttilöitä en sen sijaan juurikaan polta, mutta Ikeasta ostamani kultainen kynttilä tuo juuri sopivasti tunnelmaa (ja on tarpeeksi jykevä!) joulupöytään ja Hemtexiltä blogin kautta saamani vaaleanpunainen kynttilänjalka pääsee sekin vihdoin tositoimiin. Muistakaahan kuitenkin olla varovaisia kynttilöitä poltellessa. Illalla viimeiseksi ja kotoa lähtiessä on aina hyvä tsekata, että elävää tulta ei vahingossakaan jää minnekään. Eläviä leikkokukkia sen sijaan suosin kovasti, myös jouluna!

En malta odottaa, että jo alle kahden viikon päästä tässä samaisessa huoneessa vietetään isolla porukalla joulua. Kunhan joulu nyt ei vaan saapuisi liian pian! Haluan nauttia tästä fiilistelystä vielä ensin tovin. ♥_♥


Kategoriat: sisustus | Avainsanoina | 4 vastausta

MEIDÄN KUUSI

CURIOUSER & CURIOUSER | sisustus


paita NOSH /*saatu  korvakorut MONKI   farkut MONKI


Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi ripustelin viime viikonloppuna hankkimani tekokuusen oksille tämän vuoden Disney-koristeet. Kuusi on sellaisenaan toiminut jo täydellisenä valopilkkuna olohuoneessamme, ja yritänkin kaikkeni, että malttaisin mieleni ja koristelisin sen juhlakuntoon vasta parin viikon päästä. Tai ehkä itsenäisyyspäivän jälkeisenä viikonloppuna? En tiedä onko edes mahdollista, että kyllästyisin joulukoristeövereihin jo ennen aattoa, mutta pelaan varman päälle ja tartun koristelaatikkoon vasta lähempänä jouluna. Joulukoristeetkin olen pyrkinyt keskittämään tänä vuonna lähinnä olohuoneeseen ja ruokailutilaan, sillä tunnen itseni niin hyvin, että siinä vaiheessa, kun tämä kaikki tulisi purkaa laatikoihin ja varastoon, kiinnostus laskee nollaan. Kääk, täällä todellinen jouluttaja jo miettii, että kuukauden päästä on joulu ohi ja vuosi vaihtunut!

Täällä minä siis köllöttelen sohvalla Merry Christmas-tyynyjen syleilyssä ja siemailen glögiä kuusenvaloja katsellessa. Kuten taisinkin jo viime viikolla mainita, ostimme kauniin, 210 cm korkean tekokuusen Pirkkalan Veskassa sijaitsevasta pop up-joulukaupasta ja vaikuttaa siltä, että teimme hyvän ostoksen. Kuusi oli paketissa kolmessa pätkässä, ja led-valosarja oli jo valmiiksi kiinnitelty kauniin tasaisesti kuusen oksille. Yksi inhokkihommistani on aina ollut kuusen kynttilöiden asettaminen paikoilleen, joten tämä ratkaisi senkin pulman näppärästi. Valoissa on kauniin keltainen hehku ja kuusi on yllättävän oikean näköinen. Kun se saa koristeet ylleen, olen melko varma siitä, että se on elämäni kaunein kuusipuu. Ja mikä parasta, saan joulun jälkeen elämäni kauneimman kuusipuun pieneen pakettiin odottamaan ensi vuotta.

Viikonloppu hurahti taas ohi niin vauhdilla, että en edes käsitä kuinka taas voi jo olla sunnuntai-ilta. Joululomaa ei ole näköpiirissä, joten odotan innolla tulevan viikon kolmen vapaan putkea. Parasta tässä joulufiilistelyssä on kuitenkin se, että sen ei edes tarvitsi ajoittua vapaapäiviin tai viikonloppuun. Maanantaille sovimme esimerkiksi glögihetken ystäväpariskunnan luokse ja paljon muutakin mukavaa on ensi viikon arki-illoille suunnitteilla. Pääasia kai onkin se, että pysähtyy hetkeksi ja ottaa itselleen aikaa, vaikka tällä tavoin kuin minä kuluneella viikolla.

Sain muuten jo tällä viikolla ihanan etukäteisjoululahjan. Postimies kiikutti luokseni eräänä aamuna paketin, jossa oli aarteita Noshin uutuuksien joukosta. Rakastuin välittömästi tuohon näissäkin kuvissa näkyvään punaiseen paitaan, josta taitaakin tulla tämän joulukuun käytetyin puseroni. Kyseessä on jakardisvetari Ruutu, joka on väriltään niin täydellisen lämpimän punainen, että voisin suositella tätä kaikille teille, jotka skippaatte tänä vuonna jouluneuleet ja etsitte kaappiinne kestosuosikkia, joka ajattomuutensa ansiosta säilyy jouluisen punaisena suosikkipuserona vuodesta toiseen. Tämä paita innosti minua kaivamaan  jopa punaisen huulipunankin pitkästä aikaa esiin!

Joulukuun ensimmäinen päivä on ollut juuri niin ihana kuin joulukuun muistinkin olevan. Ja älkäähän huoliko, blogin puolella ei jouluhössötetä ihan koko kuukautta. ;)


Kategoriat: sisustus | Avainsanoina | Vastaa