UNIKOILLA KUORRUTETTU

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

marimekko x adidas

Heti näin postauksen aluksi on todettava, että RAKASTAN NÄITÄ KUVIA! <3_♥

Olemme Iinan kanssa kuvanneet vuosikymmenen (!!!) aikana paljon, mutta välimatkan vuoksi viime aikoina toisen linssin eteen on päässyt aivan liian harvoin. Siksi päätimmekin ottaa kaiken irti Iinan Tampere-visiitistä ja suuntasimme yhdessä myös kuvailemaan aurinkoisen syyspäivän kunniaksi. Sen lisäksi, että Iina taltioi muistikortille syksyn ruskan kauneimmillaan, sain näppärästi samalla asukuvat tästä Marimekon ja Adidaksen yhteistyömalliston asusta, joka on nähty ylläni lenkkipoluilla jo useita kertoja. Ostaessani pukua alennusmyynneistä mietiskelin, että värikäs ylä- tai alaosa sopisi erinomaisesti mustan ylä- tai alaosan kaveriksi, mutta väriloisto ihastutti lopulta niin, että olen käyttänyt pukua settinä. Onhan se nyt aika herkku!

adidas x marimekko


Lippis: Gina Tricot

Takki: Marimekko x Adidas

Housut: Marimekko x Adidas

Huppari: Billebeino

Tennarit: Adidas

Korvakorut: Monki


Kuvien ottamisesta on kulunut aikaa vasta parisen viikkoa, mutta maisema on tuossa ajassa ehtinyt muuttua jo huomattavasti talvisemmaksi. Tällä viikolla maisemaa on kuorruttanut jo muutamina aamuina kaunis kuura ja hämyinen sumu on tihkusateen kera tehnyt pimeistä illoista hyvinkin Halloweeniin sopivia. Tuntui siltä, että tänä vuonna ruska kesti kauneimmillaan vain muutaman päivän ajan – onneksi nämä kuvat jäivät siitä talteen!

Viikkokin on kiitänyt ennätysnopeasti jo perjantaihin ja on aika suunnata kohti viikonloppua. Pidimme viikonloppumme vapaana suunnitelmista ja päätimme ottaa parin päivän vapaan levon kannalta. Luvassa siis kävelylenkkejä, järvipulahduksia ja leffamaratoneja; täydellinen suunnitelma syksyiselle viikonlopulle.

Lokakuun viimeinen viikonloppu, here I come!

marimekko x adidas


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa

MITÄS VIIKONLOPPUNA?

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


Huppari: Billebeino
Toppaliivi: Vero Moda
Leggarit: Aim’n Sports
Tennarit: Adidas
Korvakorut: Monki


Tänä syksyisenä viikonloppuna olen..

.. saanut kylään rakkaan ystäväni naperonsa kanssa. Näemme Iinan kanssa aivan liian harvoin, mutta juttu jatkuu aina nähdessämme siitä mihin se viimeksi on jäänyt. Ja juttuahan riittää! Sillä välin, kun pojat keskittyivät Minecraftiin pleikkarin ääressä, me Iinan kanssa ehdimme sekä päivittää kuulumiset että suunnata toooodella pitkän tauon jälkeen yhdessä kuvaamaan asuja talteen.

.. jännittänyt paikallispeliä telkkarin ääressä ja iloinnut Ilveksen voitoista! Kausikortit ovat olleet kovassa käytössä ja Nokia Arenakin on tullut jo kovin tutuksi. Syksyn aikana ilveskissanainen ehtii onneksi hiipimään hallille vielä useampaan kertaan.

.. aloittanut talviuintikauden. Vai voiko vielä puhua talviuinnista? Sunnuntai-iltapäivänä veden lämpötila näytti kymmentä astetta ja viileä vesi sai kireissä lihaksissa sen viime talvelta tutun kihelmöivän tunteen aikaiseksi. Teki todella hyvää, ja tätä harrastusta on tarkoitus jatkaa taas talven läpi.

.. laitatuttanut syyskynnet kuntoon! Käyhän kurkkaamassa instasta millaiset lokakuun kestolakkaukset hurmaava Sabrina taikoikaan kynsilleni Kauneushoitola Beautiful You’ssa sunnuntaina. On ihan parasta, että luottohoitolastani saa kynsihuoltoaikoja myös viikonlopuille. Arvostan tätä kovasti, sillä arkeen on välillä mahdoton saada raivattua aikaa kynsihuolloille (*palvelu saatu). Ensi kerralla voi jo laittaa joulukynnet, eikös?!

.. katsonut Disneyn Hocus Pocus 2:n! Odotukset olivat korkealla, mutta omasta mielestäni leffa ei täysin yltänyt edeltäjänsä rinnalle. Nostalginen elämys se toki oli, alkuperäinen leffa kun on vuosien varrella tullut katsottua aikas monta kertaa.

.. tajunnut, kuinka äärimmäisen kätevä vaatekappale toppaliivi onkaan. Ostin omani Veskan Vero Modasta pari viikkoa sitten ja olen käyttänyt tätä miltei joka päivä sen jälkeen. Täydellinen kaveri neuleille ja huppareille etenkin aurinkoisina syyspäivinä.

Mutta nyt telkkarissa pyörii jo Tanssii tähtien kanssa ja pian on aika suunnata BB:n pariin – toivottavasti viikonloppusi on ollut virkistävä ja aurinkoinen! Tsemppiä alkavaan viikkoon. <3


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa