KUUKAUDEN KIRPPISLÖYTÖ : KALEVALA KORU PIKKURAHALLA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Jos viime kuun kirppislöytö sai jo sydämen heittämään kärrynpyöriä, tässä kuussa se onni vasta potkaisikin. Lähdin maanantaina lounaalle perheeni kesken Tammelantorille ja päätin muiden tehdessä jälkkäriostoksia marjakojuilta, käydä vielä kurkistamassa, mitä paikalla olleet torimyyjät myivät tuolloin kirppispöydissään. Onneksi lähdin tekemään kierrostani, sillä erään herran pöydästä löytyi jotakin, mikä kiinnitti välittömästi huomioni.

Kalevala Koruihin sopii ajan patina, ja ehkä juuri siksi kauniisti käytössä kulunut Salt-riipus kiinnittikin mielenkiintoni. Germund Paaerin suunnittelema koru on kaikkine yksityiskohtineen valtavan kaunis eikä ihmekään, että tykästyin juuri tähän designiin; Paaer on suunnitellut myös kaikkien aikojen Kalevala Koru-suosikkini, Kuuttaren. Mies kertoi korun olleen hänellä jo kauan ja hän oli valmis myymään sen pois 15 eurolla.

Mielestäni hinta oli enemmän kuin kohtuullinen. En ole vielä päättänyt yritänkö puhdistaa korusta tummentumia vai jätänkö sen tuollaiseksi. Veikkaisin korun olevan melko vanha ja elämää nähnyt, joten patina jopa sopii sen pintaan kauniisti. Kalevala Korut kertovat tarinoita menneisyydestä ja tässä korussa menneisyys ja ahkera käyttö ovat jättäneet jälkensä pintaan.

Mielestäni löytö oli erinomainen – onko kirppisonni ollut viime aikoina teidän puolellanne?


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 18 vastausta

KUN KOPIOIN PIKKUSISKONI KESÄTYYLIN

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Minulta monesti kysytään, mistä ammennan inspiraatiota asuihini tai millaisista palikoista ylipäätään tyylini ja asukokonaisuuteni muodostuvat. Kysymykseen on vaikea antaa vain yhtä vastausta. Ostan nykyään harvoin uutta ja pyrinkin mahdollisuuksien mukaan luomaan täysin uusia asukokonaisuuksia niistä vaatekappaleista ja asusteista, jotka jo vaatekaapissani asustelevat. Toisinaan tallennan verkkokalvoilleni asuideoita Instagramista tai naistenlehden sivuilta, toisinaan sitten niinkin tuttu henkilö kuin oma pikkusiskoni jakaa Instastoryssä itsestään kuvan, jossa paitsi näyttää ihanalta, on pukeutuneena asuun, jonka haluan itsekin ottaa käyttöön. Kuitenkin niin, että tuunaan sen ensin omaan tyyliini sopivaksi.

Kiitos @rosemarygoosebay inspiraatiosta – isosisko leikki copycatiä ja lainasi tyyliäsi! <3

Roosan ihana kesälook sopii täydellisesti tällä hetkellä vallitsevaan säätilaan. Omasta vaatekaapistani löytyi rakennuspalikoita, joilla sain hyvin samankaltaisen tyylin luotua. Nordic Tricot by Ivana Helsingin ihanan viileät kesähousut yhdistin Part Twon mustaan toppiin ja hartioilleni aurinkosuojaksi heitin vielä jokunen vuosi sitten hankkimani H&M:n virkatun neuletakin. Korviin ripustin nimpparilahjaksi saamani Design by Kieton kukkakorvikset ja hiukset sidoin tiukalle nutturalle takaraivolle – hikisellä ja tuulisella kelillä tämä kampaus toimii aina!

Jalkaan nappasin Tokmannin tennarit ja olin kokonaisuuteen niin tyytyväinen, että olen ulkoiluttanut tätä asua kylillä jo kahdesti. Täydellisen rento kokonaisuus kun käy niin arkimenoihin kuin hieman siistimpääkin lookia vaativiin tilaisuuksiin.


VIRKATTU TAKKI H&M  TOPPI PART TWO  LAUKKU H&M
TENNARIT TOKMANNI   HOUSUT NORDIC TRICOT BY IVANA HELSINKI /*saatu  KORVAKORUT DESIGN BY KIETO


Kesäiset kelit näyttäisivät Forecan mukaan vain jatkuvan ja jatkuvan, joten lisää inspiraatiota kesäasuille on kaivettava esiin vielä jostain. Ihanaa päästä viimein pukeutumaan myös kaikkiin niihin kesämekkoihin, joita kaapistani löytyy ja tiedänpä jo tismalleen senkin, millaiseen mekkoon haluan torstaina pukeutua synttäreideni kunniaksi.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mistä tai keneltä te ammennatte inspiraatiota tyyliinne? Selailetteko muotilehtiä vai pukeudutteko fiiliksen mukaan?


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 8 vastausta