Minulla on aina ollut vain muutamia hyviä ystäviä. En muista, että minulla olisi lapsenakaan ollut sitä yhtä ja ainoaa bestistä, vaan kaveripiirini oli laaja, mutta se the one and only puuttui. Ei sillä, että kokisin edes kaivanneeni tuolloin häntä, jonka ystävänpäiväkorttiin olisin kirjoittanut best friends 4eva. En ole myöskään ikinä etsimällä etsinyt ystäviä, vaan ne ystävistä läheisimmät ovat ikään kuin löytäneet elämääni itsestään ja luontevasti. Olen aina ollut vähän sillä kannalla, että ystäviä on turha etsimällä etsiä. Toki elämä ja valintani esimerkiksi koulu-, harrastus- ja työelämässä ovat ajaneet minua tilanteisiin, joissa olen kohdannut paljon samankaltaisia ihmisiä kuin minä, mutta ystävystämiseen tarvitaan mielestäni enemmän. Siinä täytyy olla kemiaa.

Tällä hetkellä minulla on alle kourallinen läheisiä ystäviä, joille voin kertoa elämästäni kaiken. Tiedän, että he ovat paikalla, kun tarvitsen heitä, ja he toivottavasti tietävät minun olevan aina paikalla silloin, kun he tarvitsevat minua. Ja vaikka emme hetkeen näkisikään, se ei aiheuta ahdistusta tai huolta siitä, että ystävyys kärsisi. Sellaista ystävyyden pitäisikin parhaimmillaan olla. Pysyvää ja helppoa, ilman huolta ja pelkoa turhista myrskytuulista, jotka keinuttaisivat venettä, mutta sen eteen haluaa nähdä myös vaivaa. Toki vene välillä keikkuukin, mutta sekin kuulunee asiaan. Harva parisuhdekaan on pelkkää tyynellä ulapalla seilaamista.

Mutta entäpä ne ystävät, jotka ovat jääneet matkan varrelle? Sekin kuuluu elämään. Jo pelkästään maantieteelliset seikat ovat omalla kohdallani vaikuttaneet siihen, että yhteydenpito rakkaiden ystävien kanssa on jäänyt vähemmälle. Silti väitän, että heidänkin kanssaan kohdatessamme, kuulumisten vaihto jatkuisi siitä mihin viimeksi on jääty. Sairaanhoitajaopinnoissani tutustuin kahteen upeaan naiseen, joita kaipaan elämääni valtavasti. Molempien kanssa vaihdellaan kuulumisia ja pidetään toisiamme ajantasalla elämäntilanteistamme. Ammattikorkeakoulussa tutustuin heti ensimmäisenä päivänä maailman ihanimpaan ystävään, josta myöhemmin tuli jopa työkaverini, ja vaikka yhteydenpito vähenikin toisen muutettua toiselle puolelle Eurooppaa, sydäntä lämmitti valtavasti, kun sain reilu vuosi sitten kutsun hänen häihinsä.

Olen onnekas myös siinä mielessä, että voin sydämeni pohjasta todeta, että asun tällä hetkellä parhaan ystäväni kanssa. Olimme Matin kanssa pari vuotta hyviä kavereita ennen seurustelumme aloittamista ja koen tuon ajan olleen täydellistä pohjatyötä parisuhteellemme. Iän karttuessa olen huomannut myös ilokseni sen, kuinka läheinen ystävä pikkusiskostani on minulle tullut. Teinivuosina olimme melkoisia riitapukareita, mutta niin vain vuosien saatossa, sisarussuhteen lisäksi välillemme on kehittynyt luja ja ainutlaatuinen ystävyyssuhde.

Olen myös elävä esimerkki siitä, että aikuisiällä on mahdollista löytää itselleen bestiksiä. Eli mikäli olo on tänä ystävänpäivänä yksinäinen eikä osoitekirjasta löydy vielä ketään kelle lähettää ystävänpäiväkortti, tilanne voi olla täysin toinen ensi vuonna.

Pidetään sydämet auki uusille ystävyyksille. <3