Olen käynyt jo viikon verran puolitehoilla. Yleensä viiletän hurjalla vauhdilla ja energialla paikasta toiseen tukka putkella, mutta flunssan iskiessä en oikein osaa pysähtyä sairastamaan. Olen kiukkuinen kuin ampiainen, kun joudun sohvan pohjalle köllöttelemään ja myöntämään itselleni, että nyt ei tarvitse tai edes saa tehdä mitään. Takana on jo yksi antibioottikuuri ja edessä maanantai, joka tuo mukanaan taas paluun arkeen. Takana on yskiessä kulunut yö ja mukana menossa kulkevat punainen nenä ja nuhaiset silmät. Olo on kaikesta huolimatta jo parempi. Viime viikon levosta oli selvästi hyötyä ja eivätköhän nämä loputkin flunssanrippeet pian varise matkoihinsa. Syksyllä on niin kovin vaikea pysyä terveenä, kun ruuhkabussissa ja jokaisessa ovenkahvassa vaanivat hurjat pöpöjoukot uhriaan. Pysykäähän terveenä.
Minulla on vielä yksi salainen ase maanantaita vastaan takataskussani. Tai oikeastaan tuossa keittiön pöydälläni. Tapani koukata töihin aina kahvilan kautta on osoittautunut melko tyyriiksi harrastukseksi, ja senpä vuoksi takeaway-kahvin sijaan, keittelen nykyään aamukahvit XXL:stä hankkimaani termospulloon. Joka on vaaleanpunainen. Ja jossa on poneja.
Flunssakin säikähtää taatusti näitä söpöysövereitä.
