Jätin tänä vuonna uuden vuoden lupaukset tekemättä. Muutaman tavoitteen ja toiveen kuitenkin asetin itselleni tulevaa vuotta varten ja olen ikionnellinen jos ne toteutuvat. Toki heitin ilmoille myös muutaman konkreettisemman asian, jossa olisi uuden vuoden kunniaksi tapahduttava ryhdistäytymistä — se ainainen kaaos vaatehuoneessa pitäisi ottaa haltuun, vettä tulisi juoda enemmän, kunnon hikitreeni pitäisi tehdä vähintään kerran viikossa.. Onhan niitä.
Yhden asian päätin kuitenkin jo ennen joulua. Tänä vuonna aion teettää useammin valokuvia paperille. Kuinka simppeli asia, joka aina kuitenkin unohtuu! Otan päivittäin kymmeniä kuvia, joista osa päätyy blogin puolelle, osa päätyy suoraan roskakoriin ja osasta tulee valtavan tärkeitä muistoja heille, jotka ovat linssini edessä. Samalla, kun painan laukaisijaa, muistikortille tallentuu kuva, jota ihastellaan jopa vuosikymmenien päästä. Se on upea fiilis se. Ja sama pätee niidenkin kuvien ottamiseen, jotka päätyvät omaan perhealbumiin, omiin muistoihin.
Printtikuvien selaaminen on aivan juttunsa. Se ei ole verrattavissa kansioiden selaamiseen tietokoneen ruudulta, vaan siinä on ihan oma tunnelmansa. Niinpä teetinkin joulun alla valtavan kasan kuvia paperille ja olen selannut nuo 300 kuvaa nyt kymmeniä kertoja läpi. Pari kuvaa teetin myös joululahjoja varten. Kerroinkin jo, että kehystin pikkusiskolleni joululahjaksi tämän kuvan, mutta näissä kuvissa näkyvä paketti päätyi erään pikkumiehen perheelle. Ystäväperheen poika oli kamerani edessä ensimmäisen kerran muutaman viikon ikäisenä ja pian tuo söpöliini täyttää jo yhden vuoden.
Niinpä kehystin nuo pikkuiset vastasyntyneet varpaat pakettiin ja tilasin Disneystoresta nimikoidun joulumikin, joka on samalla muisto pojan ensimmäisestä joulusta.
Kuvia selatessani siirtelin niitä myös valtavan määrän ulkoiselle kovalevylle talteen — en edes osaa kuvitella kuinka sydämeni särkyisi, jos kone nielaisisi joskus mukanaan kaikki sille tallentamani kuvat..
Tämän lupauksen aion siis pitää.
