Karoliina heitti minulle haasteen, joka sai sormeni suorastaan hypähtelemään näppäimistön päällä. Siispä tartuin haasteeseen välittömästi. On aika selvittää, kuinka minä valehtelen netissä. Kuvituksena rehellinen kuva eilisillalta, kun oikoluin postaustani muumipyyhe päässä ja Batman-colleget jalassa sohvan pohjalla.

Menen niihin hotelleihin, ravintoihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

Kautta kiven ja kannon vannon, että valitsen hotellit, ravintolat ja tapahtumat vain ja ainoastaan kaikkea muuta paitsi blogiani ajatellen. Ravintola valitaan sen mukaan mitä tekee mieli, hotelliksi valitaan budjettiin sopiva vaihteohto ja tapahtumaliput ostetaan sen perusteella mikä kutittelee kiinnostusnystyröitäni.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Kuvaan paljon blogiin reseptejä ja tekemiäni ruoka-annoksia, ja niitä kuvatessani panostan aina kattaukseen kuvat mielessäni. Syön itse asiassa aika harvoin pöydän ääressä. Rakastan rojahtaa sohvan pohjalle työpäivän jälkeen salaattikulhon kanssa katsomaan tv:tä. Sisustushankintoja teen sen mukaan, mikä sopii kokonaisuuteen, ei blogiini. Myönnän, että asuja mietin enemmän jos tarkoituksena on ottaa myös asukuvia ja noina päivinä hyödynnän enemmän myös asusteitani. Koenkin, että vuosien varrella blogini on tavallaan myös auttanut minua löytämään oman tyylini.

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Blogissani on ollut meikittömiä kuvia, enkä muista ikinä edes epäröineeni niiden julkaisua. Instagram-videoita teen harvoin, mutta tuskinpa kipaisisin lisäämään ripsaria jos yhtäkkiä aamuvarhaisella heti herättyäni sellaisen päättäisin tehdä. Jotain koirankorvafilteriä voisin ehkä sortua käyttämään. ;)

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Blogissani kerron teille asioista, joista pidän, paikoista, joissa olen vieraillut, jutuista, joiden arvelen kiinnostavan myös teitä. Blogini kuvastaa minua ja elämääni, joten arvelen, että tämän perusteella jonkinlaista ”brändäystäkin” on vuosien varrella tahattomasti tapahtunut. En koe kuitenkaan itseäni brändinä.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

Käytän kuvien käsittelyyn paljon aikaa, mutta sen sijaan, että piilottelisin finnejä tai häivyttelisin ryppyjä, keskityn enemmänkin siihen, että värit ja valotukset ovat kohdillaan. Samalla periaatteella käsittelen myös muut ottamani kuvat, ylikäsittely ei ole se minun juttuni.

Silottelen elämääni somessa.

Myönnän, että jätän kertomatta blogissa asioita. Blogi on minulle itselleni se paikka, jossa haluan vaalia hyvää mieltä ja onnellista oloa, enkä halua märehtiä murheita täällä, vaan pikemminkin unohtaa ne kirjoittamisen kautta. Taustalla ne toki toisinaan silloinkin jylläävät, mutta pieni hengähdyshetki blogin parissa auttaa tuolloin jaksamaan. Tämä vuosi on tosin ollut niin täynnä huonoja uutisia, että väitän sen näkyneen myös blogiteksteissäni.

Bloggaajien elämä on glamourista.

Omasta arjestani on glamour aika kaukana, mutta blogini ansiosta olen päässyt kokemaan monia sellaisia, glamourillakin, kuorrutettuja asioita, joita muistelen taatusti vielä vanhana ryppyisenä mummonakin. Blogi on mahdollistanut elämyksiä, joita arvostan suuresti. Teen tällä hetkellä jopa neljää eri työtä, joista päivätyö sitoo minua ajallisesti eniten kahdeksasta neljään. Sen jälkeen päivittäin sekä toki myös viikonloppuisin, teen muita töitä. Pakko myöntää, että ne hetket, kun sitä skumppaa pääsee kilistelemään tai ihastelemaan vaikka tulevan kauden mallistoja etukäteen, ovat ihana palkkio ahertamisesta.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

Kun olimme Majn kanssa muutama vuosi sitten katsomassa bloggaajasta kertovaa Onnenonkija-elokuvaa ennakkonäytöksessä, Aamulehden toimittaja kysyi minulta, näenkö elämäni Instagram-kuvina. Tuolloin muistaakseni vastasin, että en näe. Mutta, myönnettävä on, että nykyään eritoten valokuvaamisen tultua osaksi elämääni yhä enemmän ja enemmän, saatan nähdä hetket myös kuvina. Piirrän ikään kuin mielessäni kehykset tietylle maisemalle. Kuinka harmittikaan, kun esimerkiksi iltalenkillä ei ollut kamera mukana, kun pieni lokinpoikanen seisoi kiven päällä auringonlaskua katsellen. En kuitenkaan järjestele tietoisesti elämääni hetkiä, joista saisi kivan instakuvan. ;)

Kiitos haasteesta Karo, pistetäänpä se saman tien eteenpäin:

• Kerro, keneltä sait haasteen.
• Vastaa väittämiin.
• Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää  (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.
• Lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle.

Iina, Salla ja Veera, ottakaahan koppi!