DIY-RÄSYMATTO, JOKA ONNISTUU KAIKILTA

Kaipaatko kesälomapäiviisi tekemistä? Minulla on idea, tee räsymatto!

Okei, okei, okei. Tarkennetaanpa hieman. Hankin viikonloppuna Clas Ohlsonilta kangaspuut, jotka tekivät lompakkoon noin kymmenen euron kokoisen aukon. Eli arvatakin saattaa, että ihan niistä aikuisten oikeista kangaspuista ei tällä kertaa ollut kyse. Halusin kuitenkin testata kangaspuilla kutomista ja hankin pari Novitan lankakerää mattoani varten. Hei matto se on pienikin matto!

Pakkauksen mukana tulivat siis nuo näppäränkokoiset kangaspuut, langanohjain ja vielä pari kerää lankaakin testattavaksi. Mukana tulleista paksummista langoista matto olisikin valmistunut hetkessä, mutta ostamani ohuempi lanka ja sen työstäminen veivät hitusen enemmän aikaa. Tekniikan hoksasin kuitenkin nopeasti ja kangaspuille alkoi kun alkoikin syntyä ihan oikeannäköinen räsymatto. Harmillista kyllä, kovin pieni sellainen!

Rakastan räsymattoja yli kaiken ja vielä jonain päivänä sellainen olisi upea tehdäkin. Näistä pikkumatoista syntyy hauskoja pöytätabletteja tai vaikkapa matto Barbie-taloon ja totta puhuen, niiden tekeminen oli todella hauskaa. Jos siis kaipaat askarreltavaa lomallesi tai haluat löytää käsityötekniikan, joka onnistuu, vaikka peukalo olisikin keskellä kämmentä, kipaise ostoksille.

Luovaa päivää kaikille! <3


Avainsanoina , | 6 vastausta

”TEE VAIKKA JOKU FUTISMEIKKI!”

Huutaako teidänkin olohuoneessanne selostajan ääni, pallot vaan viuhuvat nurmikentän laidasta laitaan ja välillä joku makaa tv-ruudussa maassa polveaan pidellen? Joo, meillä sama.

MM-kisat eivät ole millään tavoin häirinneet elämääni, enkä koe tarvetta nalkuttaa jatkuvasta pelien katselemisesta, vaikka itseäni kyseinen laji ei juurikaan kiinnosta. Eilen kuitenkin erehdyin avaamaan suuni kolmannen (?) pelin alkaessa ja ehdotin josko katsottaisiin jotain muuta. Vastaukseksi sain: ”Hei sähän voisit tehdä tästä jonkun blogijutun, vaikka futismeikin!”.

Ja niin minä sitten tein. Nappasin Matin Argentiina-jalkapallon hyllyn päältä, kaivoin luomiväripaletin esiin ja tein kannustusmeikin futiskentän laidalle. Argentiinan tyyliin tietysti, kultaa ja sinistä käyttäen.

 

 

Käytetyt tuotteet: YSL All Hours Foundation (sävy B30), Vita Liberata Trystal Pressed Minerals-aurinkopuuteri (*saatu), G Beauty Lab-glitterit, essence glitter primer (*saatu), the Balm Mad Lash-ripsiväri (*saatu), essence liquid eyeliner, Urban Decay Heavy metals-paletti (sävyt Twisted ja Dive).

Vaikka futiksesta en mitään ymmärräkään, perheemme Argentiina-fani nyökkäsi hyväksyvästi lopputulokselle ja siinä vaiheessa, kun meikki oli tehty ja kuvattu, illan viimeinen pelikin oli jo viimeisillä minuuteillaan. Kullan ja vaaleansinisen kombo toimi aika kivasti ja glittereiden kera tällä lookilla voisi suunnata vaikkapa festareille. Vinkiksi muuten vielä jos kaipaatte festarimeikkeihinne glittereiden kiinnitystuotetta, suosittelen lämpimästi essencen glitterprimeria; hileet jäävät paikoilleen kuin liimattuina eikä tuote ärsyttänyt ainakaan tätä herkkäihoista!

Mutta päivän kysymys kuuluu – montako peliä päivässä on tarpeeksi? :D

*Futiskuvat napattu telkkarista 24.6.


Avainsanoina | 7 vastausta