En muista koska olisin ollut viimeksi niin onnellinen kuin eilen. Kasan alimmaisena. Viisi samojedinpentua sylissäni, kun koko seitsemän tyypin joukkue ei kerralla mahtunut mitenkään syliini. Ihan kuin olisin nähnyt unta! Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä, että olen päästä varpaisiin koiraihminen ja Epun äkillisen lähdön jälkeen, uuteen elämänrytmiin tottuminen on ollut välillä jopa raastavaa. Eilinen vierailu tuttavaperheen aurinkoiselle takapihalle tekikin todella hyvää. Siinä yhden pennun pureskellessa isovarvastani ja toisen nakuttaessa hampaanjälkiä kamerahihnaani, minä vain onnellisena mietiskelin kuinka ihanaa pentuelämä taas olisikaan.

Tämän alla olevan kuvan taidan kehystää seinälleni ja vilkaista sitä aina huonon päivän tai kiukkufiiliksen osuessa kohdalle.

Kennel Agrariumin F-pentueesta on vapaana vielä yksi poika ja tyttö, ja kovasti jo Instagramissa eilen minulta kyselitte, onko yksi tästä hurmaavasta jengistä saapumassa meille. Joudun vastaamaan teille sydäntä särkien, että tällä kertaa ei. Päätimme, että odotamme toisen koiran ottamista vielä niin pitkään, että elämä tasaantuu ja koiran ottaminen tulee ajankohtaiseksi. Koira tarvitsee aikaa, aktiviteetteja, huomiota ja seuraa, ja tätä kaikkea pystyimme Epulle tarjoamaan. Mutta Epun kuoleman jälkeen, työkiireet ovat muuttuneet ja omalla kohdallani jopa lisääntyneet, joten koiraton elämämme jatkuu nyt toistaiseksi. Onneksi lähipiirissä on kuitenkin paljon koiria, joita pääsee rapsuttelemaan koiraikävän iskiessä.

Kamerassa oli eilisen kuvaustuokion jälkeen 300 kuvaa näistä valloittavista tyypeistä. Näiden kuvien myötä toivotan teille herttaista perjantaita!