Olen aina salaa halunnut päästä seisomaan Tampereen Työväen Teatterin lavalle. Siispä oli luonnollista napata lavalla itsestäni selfie ja lähettää se äidilleni ja pikkusiskolleni, niille kahdelle, joiden kanssa teatterin penkkejä on tullut kulutettua eniten. ”Iskikö ramppikuume?”, kuului äidin vastaus kuvaviestiini, ja pakko myöntää, että olisi todellakin iskenyt, jos olisi lavalla pitänyt tehdä mitään muuta kuin ottaa selfieitä.

Me katsojat näemme vain murto-osan siitä mitä teatterissa oikeasti tapahtuu. Lavalla näemme näytelmän, jota on harjoiteltu ja viimeistelty todella pitkään, mutta voi millaista säpinää ja meininkiä lavan takana onkaan! Hurja joukko meille katsojille näkymättömiä alansa ammattilaisia tekee valtavasti näyttelijöiden ohella töitä sen eteen, että me saamme penkeissä nauttia loppuunasti hiotuista elämyksistä. Kun Tampereen Työväen Teatteri kutsui pienen määrän meitä bloggaajia tutustumaan teatterin kulisseihin, olin niin innoissani. Nyt pääsin tutustumaan lavasteiden tekoon, val-ta-vaan puvustamoon ja seisomaan sinne päänäyttämön lavallekin. Ehkä mahtavinta ikinä.

Pieneen porukkaamme kuului niin lifestylebloggaajia kuin teatteriblogejakin kirjoittavia bloggaajia, ja olikin mielenkiintoista oppia tuntemaan myös tätä blogimaailman genreä. Kierroksen jälkeen suuntasimme nimittäin syömään Ravintola Pyyhyn Papinkadulle, jossa ravintoloitsija Kalle Siukola oli loihtinut meille herkullisen yllätysmenun. En ollut aiemmin Pyyssä vielä käynytkään, mutta viehättävän tunnelmallinen paikka teki erinomaisen ensivaikutelman porukkaamme.

Pöytä täyttyi toinen toistaan herkullisemmista makupaloista ja vakuutuin niin ravintolan menun monipuolisuudesta, että voisin hyvinkin lähteä Pyyhyn uudestaan niin kaveriporukalla kuin perheenkin kesken. Menua tutkaillessani huomasin ilokseni, että hinnat ovat hyvinkin kohtuulliset ja ruokalistalta löytyi vaihtoehtoja myös kasvissyöjille tai pienempään nälkään. Pakko antaa iso suositus esimerkiksi yllä olevassa kuvassa oleville ravuille, N-A-M!

Mahat pullollaan lähdimme Pyystä vielä kohti teatteria, sillä pääsimme seuraamaan avoimia harjoituksia päänäyttämön katsomoon. Oli ihana nähdä sali täpötäytenä ja yleisön joukossa oli teatterinkävijöitä lapsista vanhuksiin. Harjoitusten aikana näimme makupaloja kolmesta eri esityksestä, jotka kaikki saavat ensi-iltansa tulevana syksynä. Itse odotan ehdottomasti eniten näkeväni lavalla Kilpakosijat; juuri tuollaiset hyväntuuliset ja musiikilla kyllästetyt näytelmät ovat aina iskeneet minuun! Viita 1949 tulee taatusti olemaan myös vaikuttava kokemus ja Cabaret  vie katsojan mukanaan suurien tunteiden seikkailuun.

Ensi syksynä jokainen käy katsomassa ainakin yhden teatteriesityksen, sovitaanko niin? ;)

*Suuri kiitos sekä Tampereen Työväen Teatterille että Ravintola Pyylle mainiosta maanantai-illasta.