JOULUAATTOHAN ON JO ENSI VIIKOLLA..

PC092900PC092925PC092930 PC092922 PC092909


NEULE LIDL (ESMARA BY HEIDI KLUM)  KAULAHUIVI GINA TRICOT   FARKUT ZARA KENGÄT MINNA PARIKKA


PC092920

Kyllä, minulle tuli eilen yllätyksenä, että jouluaatto todella on jo ensi viikolla. Tulevan viikon sunnuntaina syödään kinkkua, tanssitaan piirileikkejä kuusen ympärillä ja napostellaan suklaakonvehtiöverit. Apua. En ole vielä lainkaan virittäytynyt jouluntunnelmaan, vaan tuntuu siltä, että viimeiset viikot olen ollut vain kiireinen stressimöykky, joka on yrittänyt ehtiä tekemään kaiken ajoissa ennen vuodenvaihdetta valmiiksi. Paljon on siis vielä tekemistä ennen kuin aatto on tervetullut.

.. piparit on leipomatta. Sain kummitädiltäni yksisarvispiparkakkumuotin syntymäpäivälahjaksi ja sillä on ehdittävä yksi pellillinen pipareita tehdä!

.. viime vuoden joulumukikin on vielä varaston uumenissa. Ja joulutossuni!

.. Matin joulukalenterista puuttuu vielä pari yllätystä. Olen täyttänyt kalenteria pikkuhiljaa, mutta sisältöjen keksiminen pariin viimeiseen luukkuun on tyhjentänyt ideapankkini. Ps. Keksipä Matille myös joululahja!

.. Joulutori-visiittikin on tekemättä. Tämä on onneksi merkitty jo kalenteriin. Torstaina on tyttöjen glögi-ilta!

.. joulukynnet on laitettava kuntoon! Muistattehan muuten, että diilini Kauneushoitola Beautiful You’n kanssa on edelleen voimassa ja kestolakkaus maksaa lukijoilleni vain 30 euroa! Minä haluan kynsilleni kultaa, blingblingiä, punaista ja kuusenvihreää. Joulukynnet saavat olla ÖVERIT.

.. olen käyttänyt aivan liian vähän jouluneuleitani! Tässä tulee kiire, niitä kun on kaapissa muutama.

.. hengähtääkin pitäisi. Hetken aikaa ainakin. Jos jouluaattoon asti kipittää kuin tonttu konsanaan paikasta toiseen, aatto on ohi ennen kuin sitä on ehtinyt edes odottaa.

Olenko ainoa, jolle lähestyvä aattoilta tuli yllätyksenä?


Posted in and tagged by NOORA.