Vaikka somemaailman syövereissä päivittäin aikaa merkittävästi vietänkin, yksi sen osa-alueista on jäänyt ainakin vielä toistaiseksi itselleni melko tuntemattomaksi maaperäksi. Vielä tähän päivään mennessä en ole nimittäin ladannut puhelimeeni sovellusta nimeltä Tiktok. Kyseisen sovelluksen trendeistä ja viraalihiteistä olen kuitenkin saanut tehokoulutusta pikkusiskoltani ja viime aikoina olenkin vakavasti alkanut harkita, josko tuohonkin sovellukseen on vielä jonain päivänä itsekin kirjauduttava.
Testailen mielelläni uusia niksejä ja hacksejä etenkin kosmetiikan ja hiustenlaiton saralla, joten olin enemmän kuin mielissäni availlessani siskoltani saatua nimpparilahjaa. Jos olen oikein ymmärtänyt, kylpytakin vyöllä tehtyjen kikkuroiden tutoriaali on levinnyt laajalti nimenomaan Tiktokin ansiosta ja samaista tekniikkaa varten on kehitetty nyt myös erilaisia hiustenlaittosettejä. Sen verran olin jo tähän trendiin ehtinyt tutustua, että tiesin mitä saamallani setillä olisi tarkoitus tehdä ja testaamaan tätä tekniikkaa oli päästävä heti!
Sain siis Roosalta paketin, joka sisälsi kankaalla päällystetyn pehmeän putkilon, ison hiusklipsin ja kaksi donitsia. Googlettelin aluksi hieman Youtubesta tutoriaalivideoita, joiden avulla pääsin alkuun. Aluksi harjasin pyyhekuivat hiukseni sileiksi ja asetin putkilon pääni päälle hiusklipsin avulla niin, että alaspäin taipuvat osiot olivat samanpituisia. Aloin kieputtaa toista puolta hiuksista ylhäältä aloittaen niin, että joka kierroksella otin putken etupuolelta lisää hiusosioita mukaan. Lopuksi kiinnitin hiusten päät donitsilla ja sama taktiikka oli tietysti käytössäni myös toisella hiuspuoliskolla.
Eniten jännitin nukkumisen onnistumista kampaus päässäni, mutta putkilo osoittautui niin pehmeäksi unikaveriksi, että en havahtunut yön aikana hereille kertaakaan. Tiukkaan putken ympärille rullatut hiukset olivat pysyneet paikoillaan erinomaisesti ja kampausta aamulla availlessani, olin enemmän kuin positiivisesti yllättynyt. Kiharoista tuli käsittämättömän kauniit ja tasaiset! Haroin kutrit auki sormia apuna käyttäen ja suihkutin tyveen hieman kuivashampoota. Laitoin hitusen mukaan myös hiuslakkaa ja kestävä kiharalook oli hetkessä valmis. Eniten yllätyin siitä kuinka kestävät kiharoista tuli, vaikka lämmöllä niitä ei tässä tekniikassa käsitelläkään. Kikkurat olivat hyvässä kunnossa vielä hikisen hellepäivän jälkeenkin.
Kiitos Roosa ja Tiktok, tässähän oppi taas paljon uutta! <3