VÄLINEURHEILUINTOA

Myönnän, nyt mennään vahvasti välineurheilun puolelle.

Vaatekaapistani olisi saattanut löytyä sporttivaatetusta niitä ohikiitäviä hetkiä varten, kun sisälläni asuva sporttipörriäinen heräilee talviuniltaan, mutta vielä mitä, minä menin ja päivitin urheiluvarusteet kerralla kuntoon.

Sen verran nämä uudet pöksyt ja pusakka antoivat potkua, että kävin jo testaamassa niitä sulkapallossa.

Urheiluvaatteissa luotan vahvasti Adidaksen ihanuuksiin, osittain sen vuoksi, että nuo mallistosta toiseen vaihtelevat kukkaprintit ovat vieneet sydämeni. Täydellisen rento sporttitoppi löytyi tällä kertaa Sokokselta ja samalla ostin myös Sokoksen Adidas-osastolta itselleni nuo Addun perustrikoot. Ne käyvät niin kotihengailuun kuin sporttailuunkin, joten käyttöä niille tulee varmasti, vaikka sporttipörriäinen lentelisi tiehensä kevään korvalla nopeastikin.

Pitkään on ostoslistallani ollut myös tuon Adidaksen ”reppu”, joka soveltuu täydellisesti selkään heitettäväksi silloin, kun mukana on vain treenivaatteet. Repun bongasin Koskikeskuksen Cartelista eikä kauan kaivattu reppu tehnyt kuin 15 euron loven lompakkoon.

Näillä kipitellään siis kohti kevättä. Tuskinpa se nyt pelkästään näiden vaatteiden syytä on, että kroppani on pari päivää sulkapallon jälkeen ollut n-i-i-n kipeä, että jotain on selvästi tullut tehtyä. Toivottavasti urheiluintoa riittää vielä pitkään! <3

enkku2

Yeeesss, Noora hearts Adidas. Here’s some additions into my wardrobe. Looking floral and sporty, right?


Avainsanoina , , | 2 vastausta

VKL

image

Jes, jes, jes! Olipas mahtava herätä Oscareiden jälkeiseen aamuun ja lukea lehdistä vuosien odotuksen jälkeen, että Leonardo oli saanut vihdoin oman palkintonsa takanreunukselle. Terkuin, Titanic-fani4eva

Viikonloppu kiisi ohi rennoissa merkeissä. Lauantain kohokohtiin kuului aurinkoinen pakkaslenkki ja herkkusafka, sunnuntain sen sijaan pyhitin lepäilylle. Olo oli jotenkin tukkoinen ja nuukahtanut, joten päätin ottaa varman päälle ja karkottaa mahdollista flunssaa tehokkaalla huilailulla samantien tiehensä. Taisin jopa onnistua tavoitteessani, sillä aamulla olo oli jo huomattavasti parempi.

Viikonloppu toi mukanaan jotenkin kovin keväisen fiiliksen, ja hei tyypit, huomennahan alkaa maaliskuu! Se lasketaan jo kevätkuukaudeksi, eikös? Maaliskuun lisäksi huomenna alkaa tämän työmyyrän talviloma. Pienet tuuletukset tähän väliin ja nyt kipin kapin töihin ahertamaan vielä päiväksi!

enkku2

How was your weekend?


Avainsanoina , , , | 4 vastausta