OLETHAN SINÄKIN TULOSSA?

IMG_0674 IMG_0688

TAKKI BIKBOK    POOLO GINA TRICOT    FARKUT ZARA    NILKKURIT VAMOS (*saatu)     HUIVI GINA TRICOT    AURINKOLASIT RAY-BAN

IMG_0683

Perjantai-illan suunnitelmat ovat jo selvillä- tänään hinnotellaan tuotteita!

Viime kerralla seisoin Mansen Blogikirppiksen huuurjan pitkässä jonossa ja odotin innolla, että ovet aukeaisivat, tänä vuonna kannan omat aarteeni pöytään ja seisonkin itse myyntipöydän takana. On ilo olla ensimmäistä kertaa mukana tässä megasuosion saavuttaneessa tapahtumassa! Mukana on nimittäin yhteensä 20 bloggaajaa, ja pöydiltä löydät niin sisustusaarteita kuin vaatteita ja asusteitakin. Työhuoneessani odottaa kolme Ikea-kassillista täynnä tavaraa, jotka kätkevät sisuksiinsa jopa ihan upouusia juttuja. Nyt oli aika tehdä suursiivous vaatekaappeihin ja moni kiva juttu päätyy uuteen kotiin pikkurahalla.

MUTTA miksi jonoon pitäisi kipitellä jo aamuvarhaisella? Ilmaisen goodieämpärin takia tietysti! Yhteensä 200 ensimmäistä kirppistelijää saa nimittäin kotiinviemisiksi goodieämpärin, joka on pullollaan yhteistyökumppaneiden tuotteita ja tarjouksia. Olin viime kerralla yksi onnekkaista goodiebagin saaneista, ja käykäähän katsomassa kuinka huikea setti tavaraa sen sisällä silloin oli. Tänä syksynä goodieämpäri on todellakin tavoittelemisen arvoinen. Eikä jonottaminenkaan ole ollenkaan hassumpaa puuhaa, kun jonottajille on myynnissä Pyynikin maa(ilma)nkuuluja munkkeja ja kaffetta. Pipo päähän ja runsaasti vaatetta päälle- nyt jos koskaan kannattaa viettää sunnuntaiaamu jonotellen!

mansenblogikirppis

Nähdäänhän siis sunnuntaina? Ehkäpä  tämä talvitakki, Matin vanha pöytäfutispeli tai joku myynnissä olevista pokkareista lähtee juuri sinun mukaasi. Muistathan varata matkaan myös käteistä. Ja vaikka suurempia tarpeita ei syysvaatekaappiin tai sisustukseen juuri nyt olisikaan, tule moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia! Siellä minä ja muut bloggaajat häärimme myyntipöytiemme takana klo 11-14.

Minua jännittää jo! Kuinkahan pitkälle jono tänä vuonna ulottuu siinä vaiheessa, kun ovet aukeavat..

IMG_0677 IMG_0687


Avainsanoina , | 8 vastausta

AAVELAPSI JA LAPSEKAS ASU

P9206674-1 P9206637 P9206628


KENGÄT MINNA PARIKKA   PUSERO H&M    HAME H&M


Välillä saa vähän lapsettaakin- varsinkin jos on suuntaamassa katsomaan lastenteatteria. Vaatehuoneessani jo pitkään majaillut mikkiakuhessu-paita on jäänyt aivan liian vähälle käytölle, vaikka se tuokin hymyn huulille niin itselleni kuin vastaatulijoillekin. Tiistaina oli oiva tilaisuus hämätä huomio pois väsähtäneestä naamastani tällä värikkäällä puserolla. Yhdistin sen paksuun H&M:n syyshamoseen ja heitin jalkaanikin vielä Minna Parikan suhteellisen näyttävät nilkkurit. Jos olisin uskaltanut, olisin vaihtanut vielä leggarit paljaisiin sääriin, mutta arvelin, että flunssani saattaisi ottaa siitä hieman nokkiinsa. Voipi olla, että tämä lapsenmielinen look oli ihan once-in-a-lifetime-kokemus, mutta kohdeyleisöön se ainakin upposi.

Väliajalla eräs pieni prinsessa nimittäin osoitti paitaani silmät säihkyen ja huudahti: ”Äiti, äiti, ääääiti, kato mikä paita!”.

P9206668 P9206665 P9206669 P9206643

Lapsekas asuni oli valittu siis tilanteeseen sopivaksi. Tapasin tiistaina nimittäin aavelapsen. Hän kummitteli Eino Salmelaisen näyttämöllä, kun Tove Appelgrenin tarina Vesta-Linnean vauhdikkaasta perheestä heräsi eloon. En asettanut näytelmälle minkäänlaisia odotuksia, istahdin vain penkkiin ja toivoin, että tarina nappaisi sen verran mukaansa, että voisin hetken ajatella jotakin muuta kuin syyskiireitä ja muita aikuisten juttuja.

Seuraavan parin tunnin kuluessa elinkin yhtäkkiä yllättäen sellaisen tunnekirjojen skaalan, että teatterista lähtiessäni en tiennyt oikein miten päin olisin ollut. En sitten tiedä johtuiko eläytyminen tähän hurmaavaan ja ajankohtaiseen tarinaan lapsenmielisestä luonteestani, mutta ihan kuin olisin seuralaisenikin nähnyt pyyhkivän kyyneleitä esiripun sulkeutuessa. Vesta-Linnea kosketti, nauratti, itketti ja hurmasi. Ja niin hurmasi yleisökin; en muista koska viimeksi olisin istunut salissa niin upeasti pukeutuneen teatteriväen kanssa, vaikka keski-ikä olikin laskettavissa kahden käden sormilla. Aidoimmat reaktiot näytelmästä kuuluivat salissa kikatuksena ja innokkaina huudahduksina, kun pikkuyleisö eläytyi tarinaan. Mikäli pähkäilette lähipiirin pikkuisille ostettavien lahjojen kanssa, hetki Vesta-Linnean kanssa olisi varmasti unohtumaton elämys, niin lapselle kuin aikuisellekin.

P9206652 P9206691 P9206677

Miksi mieleeni ei ole ikinä tullut ripotella pullan ja kuorrutuksen päälle vaahtokarkkeja?

Ehkä siksi koska en kovin usein leivo pullaa.

Mutta jos sinä leivot, tämä makupari on testaamisen arvoinen.

Kiitos herkullisesta pullasta ja hetkestä Vesta-Linnean parissa Tampereen Työväen Teatterille.


Avainsanoina , , | 6 vastausta