Oli sellainen kaunis elokuinen ilta. Lämmin ja lempeä. Ilma tuoksui pitkästä aikaa sateelta. Ei niin haitannut, vaikka kuvailummekin tuo toivottu kesäsade keskeytti, sitä kun oli jo hetken aikaa odoteltu. Meikit olivat sulaneet helteessä jo kauan aikaa sitten. Kukapa nyt elokuun helteissä meikkiä edes käyttäisi. Ripsivärit ropisisivat poskille yhtä vauhdikkaasti kuin kesäsade asfalttiin. Pilkullisen mekkoni helmat hulmuivat tuulessa, kun Aunessillan ali kulki toinen toistaan iloisempia veneseurueita. Yhdessä niistä kuunneltiin haitarimusiikkia, toisessa pauhasivat samban rytmit.

Tästä kesästä tallentuu muistoihin valtavasti juuri tällaisia, lämpimän lempeitä kesäiltoja, jotka eivät unohdu koskaan. Kun eräänä lomailtanamme istuimme iltauinnin jälkeen rannalla, totesin Matille ääneen, että juuri tätä hetkeä on hyvä muistella silloin, kun eletään sitä harmainta marraskuuta. Talletan talvea varten muistoihin juuri ne lämpimimmät kesähetket, jotka toivottavasti lämmittävät myös sitten syysflunssan kourissa tai loskasateessa tarpoessa.

Vaikka helteet hemmottelivat meitä hurjan ihanasti miltei koko kesän ajan, on pakko myöntää, että viileämmät päivät ovat tuoneet mukanaan ihan uuden annoksen virkeyttä ja reippautta päiviin. Ja kunnon yöunia kaipasin jo hetken aikaa! Niin ihanaa kuin lämpö onkin, olen jo muutamaan otteeseen sanonut kaipaavani neuletakkejani, leggareita ja muorin tekemiä villasukkia. Kun takana on näin kaunis kesä, syksynkin ottaa ihan hyvillä mielin vastaan. Näyttäisipä syksykin parhaat puolensa ja ilahduttaisi tulevia kuukausiamme ruskan väriloistolla.

Mutta minä ja pilkkumekkoni olemme sitä mieltä, että vielä sitä kesääkin on jäljellä. Vielä on aikaa luoda kesämuistoja ja korjata niistä satoa talteen talvea varten. Mansikat jäivät tänä vuonna pakastamatta, mutta luotan siihen, että kesämuistoista saa talven keskellä virtaa.