Rakastan tuliaisia. Vielä enemmän tykkään hankkia niitä itse kuin saada lahjaksi. Siksi monesti jo ihan vaan reissulta Helsinkiin, on mukavaa hankkia jotain kotiinviemisiä. Jotakin pientä ja hauskaa, kiitokseksi esimerkiksi siitä, että monesti iltajunan saapuessa Tampereen Rautatieasemalle, miekkoseni odottaa jo kiltisti aseman parkkipaikalla auton kera.
Torstaina minulla oli pieni hetki kiireetöntä Helsinki-aikaa, jonka vietin tosin porkkanamehua Kiasman ravintolassa nautiskellen sateilta ja raekuuroilta piileskellen. Ehdin kiertää myös Kiasman museokaupan, ja hei tyypit, jos ikinä etsitte kenellekään kivoja Hesa-tuliaisia, suunnatkaa tuonne. Kauppa oli pullollaan niin hauskoja ja näppäriä lahjaideoita, että olisin voinut vaikka saman tien ostaa kaikille vuosisadan parhaat joululahjat tuosta putiikista. Mukanani oli kuitenkin vain täpötäyteen pakattu kangaskassi ja pikkulaukku, jonne tuliaisia ei mahtuisi lainkaan.
Siksi olinkin niin kiukkuinen, kun törmäsin tähän kuningattareen. Koska edessä oli parikin sovittua tapahtumaa, jouduin jättämään tämän aurinkokennolla toimivan hurmaavan rouvan kaupan hyllylle, koska en olisi mitenkään saanut sitä kanniskeltua mukanani. Hahmo siis todellakin vilkuttaa kuninkaallisesti AINA, kun käsilaukussa oleva aurinkokenno saa tarpeeksi valoa. Ja hei jopa kuningattaren mekon väri olisi sopinut sisustukseemme!
Lähdin kuitenkin tyhjin käsin kohti seuraavaa blogitapahtumaa.
Kunnes sitten juoksin viimeisestä tapaamisestani hurjaa vauhtia Kiasman myymälään juuri hetki ennen sen sulkeutumista. Ostin kuningattaren ja matkasin sen kanssa junalla kotiin. Rakastan hauskoja esineitä, ne tekevät kodista persoonallisen ja kertovat asujista. Matti epäilikin minun ostaneen tämän lahjan vähän myös itselleni.
Ehkä niinkin, mutta saanen lähettää nyt kuninkaallisen tervehdyksen kaikkien lauantai-iltaan.
