Muistatteko tuon alla olevan kuvan? Siinä Eppu ihmettelee äidiltäni syntmäpäivälahjaksi saamaani itsetehtyä aarretta, ruusuketta, jonka ompelin tuolloin kolmikymppisteni kunniaksi äidiltäni aiemmin lahjaksi saatuun virkattuun viittaan. Sain äidiltäni 29-vuotislahjaksi maailman kauneimman viitan (äiti kutsuu sitä inspiroitumisviitaksi, jos ajatus ei kulje, viitta pitää kuulemma heittää ylle), johon oli ommeltu 29 virkattua kukkaa.
Yksi kutakin ikävuottani varten.
Tuolloin kaksi vuotta sitten äiti lupasi tehdä minulle joka syntymäpäivänäni yhden uuden kukkasen. Kunkin vuoden kukkanen tulisi myös tavalla tai toisella muistuttamaan kuluneesta vuodesta tai merkkipäivästä. Kun täytin 30, sain tuon upean, hieman aiempia suuremman kukkasen pyöreiden kunniaksi.
Muistan kuinka Eppu nuuhki tuota kukkaa innoissaan.
Pari päivää sitten vuosirenkaita tuli taas lisää. Tämän vuoden kukkanen oli aika ommella paikoilleen. Se pääsi sydämen kohdalle. Kukkasen keskellä hymyilevä koira muistuttaa minua rakkaasta ystävästäni, jonka menetin tänä vuonna.
Täydellinen muisto pienestä ystävästäni.
