Olen aina halunnut matkustaa Islantiin. Kohde on mielikuvissani saanut aina jotenkin eksoottisen ja ainutlaatuisen leiman ympärilleen ja haluaisin jonain päivänä nähdä, vastaavatko mielikuvani lainkaan todellisuutta. Saarivaltio saa ajatuksena matkakuumeen pulppuamaan yli äyräittensä geysirin tavoin, kun jo sieluni silmin laukkaan kohti auringonlaskua islanninhevosella. Vaikka en ole kyllä ikinä ratsastanut. Eikä vedessä lilluminenkaan oikein ole se minun juttuni.
Nappasin matkaani Helsingin Rautatieaseman kirjakaupasta junalukemista viime viikolla täysin ex tempore-meiningillä. Kirjan kansi oli rempseä, kirjan nimi, Islantilainen voittaa aina, tempaisi mukaansa ja ajattelin, että ehkäpä Tampereen sijaan, voinkin junassa kuvitella edes hetken olevani juuri matkalla vaikkapa Reykjavikiin. En kirjaa ostaessani tiennyt, että sen takana on bloggaajakollegani Salamatkustaja-blogista, mutta nyt kirjan luettuani, lisäsin tuon bloginkin välittömästi lukulistalleni. Tämä vei nimittäin mukanaan. Ihan sinne kuumiin lähteisiin asti. Kirja on täydellistä mielikuvamatkailua, ja se on niin mukaansatempaavasti kirjoitettu, että en malttanut lainkaan laskea sitä käsistäni.
Islannista tuli mielikuvissani yhä mielenkiintoisempi matkakohde. Islantilainen todella tuntuu voittavan aina.
Kun kuulutus saapumisesta Tampereelle keskeytti seikkailuni Islannissa, bongasin istuvani miltei vastapäätä Paperi T:tä. Laitoin asemalla odottelevalle Matille viestiä, että ”Kotona ollaan ja Paperi T:kin on muuten messissä!”, johon Matti ehkä-vähän-vitsilläkin heitti, että ”Tuoppa nimmari!”. No minäpä toin.
Onneksi olin Ateneumin myymälästä ostanut kirjanmerkkinäni junassa toimineen Helsinki-postikortin, johon Papru kirjoitti Matille oikein omistuskirjoituksen kera nimikirjoituksen. Iteppähän pyysi.
I want to go to Iceland. I have been reading this book by Satu Rämö for a few days now, and Iceland, oh Iceland, you sound so interesting and unique!
