#VAINLAINEJUTUT

Olen tänään..

.. saksinut Matin Urheilulehdet palasiksi ja vasta jälkikäteen tajunnut kysyä, että ”oothan sä kulta lukenut nää jo?”. Ei ollut.

.. hihkunut riemusta ruokakaupassa, kun hyllyssä nökötti enää yksi pensasmustikkarasia ja se oli mun!

.. kaivanut kisastudiota varten kaapista esiin lippuviltin, jonka sisuksiin on hyvä piiloutua jos peli meneekin liian jännäksi.

.. harmitellut, kun niistä silputuista Urheilulehdistä ei löytynyt kakun koristeeksi Barkovia tai Komarovia.

.. kuunnellut repeatillä Ellinooran Leijonakuningasta.

..  tehnyt kakun, joka todellisuudessa näyttää paremmalta mitä maistuu.

.. alkanut jo suunnitella, mitä puen päälleni, jos huomenna vaikka tavataankin torilla.

enkku2-1-1

Game on!


Avainsanoina | 4 vastausta

PERJANTAIBOOGIE

Voisin todeta viikonlopun alkaneen erinomaisesti, kun saan aloittaa sen köllöttelemällä sohvannurkassa kolme koiraa kainalossani ja sulattelemalla samalla huikaisevan hyvää grilli-illallista. Ah. Kesä tuo mukanaan näihin perjantai-iltoihin sellaisen extraleppoisan fiiliksen. Monesti viikonloppuiltaisin jään parvekkeelle katselemaan auringonlaskua ja fiilistelemään lämpöä ja aurinkoa, joka maalaa kukin ilta taivaan niin upean väriseksi.

Me saimme tänään Epun kanssa mukavan perjantaipossen kylään, kun Roosan koirapojat saapuivat kyläilemään. Urkki osoittautui näppäräksi apukokiksi ja Igor piti partsilla tarkasti vahtia etteivät vartaat vaan pääse kärähtämään. Eppu yritti saada poikia mukaan leikkeihinsä, mutta koiruuksien nenuihin leijuva grilliherkkujen tuoksu vei tällä kertaa voiton vinkuleluista.



Telkkarissa pauhaa juuri Nälkäpelit-leffasarjan ensimmäinen osa ja jääkaapissa odottaa rasiallinen tuoreita mansikoita. Ilta sujunee siis yhtä mukavissa merkeissä kuin tähänkin asti, kunhan saadaan vielä Matillekin raivattua tilaa sohvalle.

Noora ja pojat toivottavat siis kaikille rentouttavan herkullista viikonloppua!

enkku2-1-1

My kind of way to start the weekend.


Avainsanoina , , | 6 vastausta