MILTÄ NÄYTTI NORPAN TORKKA?

Olen äärimmäisen hyvä keksimään tekosyitä kakun tekemiselle. Aaaaina on hyvä aika tehdä kakku ja aaaaina sille löytyy myös syöjiä. Eilen oli täydellinen kesäilta, jota fiilistelin lepolasseni pehmeässä syleilyssä. Viikonlopun valmistujaishuumaa mietiskellessäni, havahduin yhtäkkiä siihen, että oma yo-lakkini laskettiin kiharretuille kutreilleni tasan kymmenen vuotta sitten. Ei nyt tartuta siihen kuinka pitkä aika tuo kymmenen vuotta on, vaan kootaan sen kunniaksi kakku.

Ihkaoikea 10 Year Anniversary Cake.

Noh, ehei nyt sentään. En pistänyt uunia kuumaksi ja ruvennut vääntämään kakkua, vaan kaivoin kaapista esiin valmiin kakkupohjan ja säilykemandariineja. Vispasin kerman ja päätinkin käyttää ostamani mansikat kiisselin sijasta kakuntäytteeksi. Koristeeksi pari sitruunamelissan lehteä ja orvokinkukintoa parvekkeelta.

Tavislasien sijasta kannoin pöytään kuohuviinilasit ja kaadoin niihin vaaleanpunaista raparperijuomaa. Kyllä näillä eväillä kesäjuhlatunnelmaan pääsi.

Kuvittelin varmaan tänäänkin joutuvani noutamaan todistusta, sillä heräsin pirteänä kuin pikkulintu jo ennen seitsemään. Kaipaan sitä fiilistä, kun kesän pääsee aloittamaan kevätjuhlien tai valmistujaisten kautta! Harmikseni tänään ei meillä ole tiedossa yksiäkään juhlia, huomenna sen sijaan juhlitaan paritkin eri synttärit. Otin kaikki irti tästä oudosta energiapuuskasta ja poljin jo tunnin kuntopyörää ja kiikutin Epun pitkälle lenkille. Juhlia tai ei, taidan ihan huvikseni silti heittää kaapista päälleni jonkin ihanan mekon ja laittaa vaikka vähän huulipunaakin. Tästä se kesä alkaa.

Kuten otsikossa lupailin, kaivoin esiin arkistojen aarteiden joukosta oman YO-todistukseni. Kymmenen vuotta. Hui kauhea. Olisipa muuten hauska tietää onko joku vanhoista koulu- tai lukiokavereistani löytänyt tiensä blogini pariin.. Ilmianna itsesi kommenttiboksissa! ;)

Noora ja pojat toivottavat kaikille valmistuville unohtumatonta päivää ja onnellisia hetkiä. Iloitkaa ja kippistelkää kesälle, juhlikaa maltilla ja pitäkää huolta toisistanne.

Tämä on teidän päivä!

Juu, ota toki pala virtuaalikakkua.

enkku2-1-1-1

It has been ten years since I gratuated from lukio. Ten years! That is a looooong time. All in all, because of this special day, I made a cake yesterday. And it was good. And it helped me to forget how long ago was my graduation day.


Avainsanoina , | 10 vastausta

IHAN OMA KESÄHETKI

Eilen kaipasin työpäivän jälkeen sellaista pientä kesähetkeä. Hengähdystaukoa hälinästä ja hetkeä, jolloin stressaantunut kroppa saisi vain hetken hengittää ja levätä keräten aurinkoenergiaa.

En kävellytkään töistä suoraan kotiin, vaan piipahdin matkan varrella ruokakauppaan ja ostin itselleni sapuskaa pientä ”eväsretkeä” varten. Koska Matti oli jo ennättänyt kotiin viemään Eppua päivälenkille, hyvällä omalla tunnolla pidin pienen piknik-hetken kerrostalomme takapihalla. Oli ilmeisesti lasten päiväuniaika, kun leikkipuistossa ei ollut ketään. Yksikseni istuskelin puistonpenkillä varpaat hiekassa salaattia mutustellen. Aurinko piirsi rusketusrajat t-paidan reunoille ja valmissalaatti maistui paremmalta kuin koskaan.

Täydellinen pieni kesähetki.

En istuskellut puistossa kuin puolisen tuntia, mutta pieni piknikhetki tuli todella tarpeeseen. Kotona odotti pannullinen kuumaa kahvia, iloinen Masa ja energinen Eppu ja hyvän fiiliksen ansiosta jaksoinkin jo pian hypätä kuntopyörän selkään iltatreeniä tekemään. Toivon toki, että kesälomallakin ennätän nauttia näin kauniista päivistä ja auringosta, mutta ei näissä töiden jälkeisissä kesäilloissakaan ole mitään vikaa.

Niistä täytyy ottaa vain kaikki irti.

 

*Crocs-sandaalit saatu. Koodilla VIP25 saat 5.6. asti -25 % prosenttia alennusta normaalihintaisista ostoksistasi sekä myymälöissä että verkkokaupassa. Iso suositus näille kissanaisen kengille, Anna Ankle Strapeille, taivaallisen ihanat kesäkengät.

enkku2-1-1-1

Just can’t help falling in love with these beautiful summerdays..


Avainsanoina , | 7 vastausta