Eilen tuli kuluneeksi tasan kuukausi koirattomana. Pitkä, omituinen, tyhjä, käsittämätön kuukausi. En ole oikein vieläkään tainnut ihan täysin ymmärtää sitä, että Eppu ei tule takaisin. Saatan iltaisin sohvalla köllötellessäni yhtäkkiä säpsähtää siihen, että mihin kummaan Eppu on piiloutunut, kun on niin hiljaista. On outoa, että työpäivän jälkeen ei tarvitse kiirehtiä kotiin viemään koiraa, on outoa, kun en ole pitkään aikaan nähnyt niitä tuttuja koirakavereita, joihin Epun kanssa lenkeillä törmäsimme. Ovatkohan he ihmetelleet, miksi meitä ei ole lenkkipoluilla näkynyt? Osasin ennakoida, että koiran menettäminen tulee olemaan vaikeaa, mutta en osannut lainkaan miettiä sitä, kuinka suuren elämänmuutoksen se tuokaan tullessaan.

Hassu sattuma, helmikuussa, tasan kuukausi ennen Epun kuolemaa, kirjoitin postauksen 10 X VAIN KOIRAJUTUT, jossa pohdiskelin ääneen niitä asioita, joita olin laittanut merkille sillä välin, kun koti oli pari päivää koiraton Epun ollessa hoidossa. Koko ajatus koirattomuudesta tuntui tuolloin täysin absurdilta, enkä osannut todellakaan odottaa, että pian joutuisin käsittelemään aihetta oikeasti. Nyt tuon postauksen kirjoittamisesta on kulunut pari kuukautta. Elämä on koiratonta, mutta pikkuhiljaa uudet rutiinit alkavat löytää paikkansa. Se ei toki poista sitä tosiasiaa, että kaipaan kaveriani edelleen hirvittävän paljon.

Nyt on kuitenkin tullut aika kerätä yhteen ne hauskimmat muistot ja Eppu-jutut yhteisen matkamme varrelta.

(1) Eppu oli maailman kultaisin pentukoira. Se oli kiltti, ystävällinen ja oppi nopeasti muun muassa sisäsiistiksi. Vuosien varrella se tuhosi tasan yhden asian; isoäidiltäni perinnöksi saamani keittiön kaluston. KYLLÄ. Ihan koko kaluston. Puinen pöytäryhmä oli jokaista kohtaa myöten niin kaluttu, että kukaan ei enää uskaltanut edes istahtaa jakkaroille. Tikku pakarassa ja alta lahoava tuoli ei tuntunut hyvältä ajatukselta.

(2) Eppu oli sisaruskatraan toinen poika ja yksi siskokin Epulta löytyi. Ellan emäntä itse asiassa löysi Epun blogini kautta ja kerran jopa tapasimme sisarustreffien muodossa koirapuistossa. Terkut Ellan perheelle jos olette vielä siellä ruudun toisella puolella!

(3) Eppu kärsi pentuna melko kovasta matkapahoinvoinnista autossa, mutta vain takapenkillä matkustaessaan. Arvatkaapa kuka joutui siis takapenkille kököttämään, kun liikuimme kolmistaan autolla! Lähipiiri sai tästä monet naurut, kun minä änkesin aina automme takapenkille ja koira matkusti herroiksi etupenkillä. Tätä kesti onneksi vain vuoden verran.

(4) Eppu rakasti sukkia. Eritoten Matin sukkia. Ja eritoten Matin likaisia sukkia. Ja eritoten Matin likaisia Happy Socks-sukkia. Jos laskit sukat hetkeksikin lattialle, pörriäinen kiikutti niitä jo kovaa vauhtia omaan talteensa.

(5) Monesta seikasta kävi hyvin ilmi se, että Eppu oli täydellinen koira juuri meille. Huomasitteko esimerkiksi Epun korvien päissä kasvavat tupsut? Täydellinen koira tupsuineen Ilveksen jääkiekkojoukkuetta kannattavalle tupsukorvaperheelle.

(6) Tähän liittyen, yksi harvoista tempuista, jonka Eppu osasi, oli tassun pystyyn nostaminen high fiven merkiksi, jos joku sanoi ”Ilves”. Ei muuten toiminut sama temppu silloin jos joku sanoi Tappara.

(7) Eppu oli todellinen linssilude. Vielä toiseksi viimeisenä päivänään sen oli pakko ängetä kuviin, kun yritin parhaani mukaan kuvata kosmetiikkapurnukoita. Siksi Eppu olikin myös blogini kirkkain stara. Muistatteko muuten, kun Eppu sai fanipostia?

(8) Epi innostui aina kuin pieni lapsi uusista leluista. Pääsääntöisesti se leikkikin aina vain leluista uusimmalla. Pari luottotyyppiä siltä kuitenkin löytyi, toinen niistä oli Sakari ja toinen vanhempieni luona oleva keltainen tennispallo, jonka Eppu poikkeuksetta kantoi äitini eteen aina heillä ollessamme. Kotiinkin hankittiin samanlainen pallo, mutta sillä se ei ikinä leikkinyt.

(9) Eppu valitsi herkuiksi mieluummin kasviksia kuin makkaraa. Paitsi Matin kotona, jossa Matin isällä oli spesiaalilupa tarjoilla aamupalan kyljessä aina pala leikkelettä koiralle. Maaseutulomia Eppu rakastikin yli kaiken.

(10) On sanomattakin selvää, että pörriäisemme oli huipputyyppi. Kiitos Eppu, että olit juuri meidän koiramme.

Ja siksi toisen koiran ottaminen tuntuisikin todella hämmentävältä ajatukselta. Nyt totutellaan elämään kahdestaan. <3