LEIJONANPENNUN SYNTYMÄPÄIVÄ

Sekä minä että Roosa olemme kesänlapsia, ja vaikka horoskoopit eivät niinkään kuulu omiin kiinnostuksenkohteisiini, leijonateema on luonnollisesti toistunut varsinkin syntymäpäivillämme silloin tällöin. Minun ihana pikkusiskoni, leijonanpentu, joka täytti 25 vuotta tällä viikolla, sai minulta lahjaksi kakun, josta ei murinaa puuttunut.

Oman Frozen-kakkuni jälkeen kakun tekeminen siskolle tuntui melkoiselta haasteelta, mutta Roosan ehdotettua, että kakun teema sopisi tällä kertaa kattauksen servietteihin, sain heti idean kuinka lähteä syntymäpäiväkakkua toteuttamaan. Teema oli trooppinen, joten täytteeksi valitsin raikkaita hedelmiä kuten nektariineja sekä viinirypäleitä ja mandariinilohkoja. Roosan lähettämä serviettipaketin kuva kännykässäni, metsästin irtokarkkiosastolta vielä jellonan nassuun sopivat karkkiherkut ja sen kasvot päätin koota kasasta keltaisia strösseleitä. Ensimmäistä kertaa elämässäni värjäsin kakkua varten jopa kermavaahtoa- vihreä kermavaahto korosti hauskasti viidakkoteemaa!

Koossa oli jälleen meidän oma tuttu jengimme ja perhepiirimme, kun maistelimme leijonakakkua ja kilistelimme onnittelumaljoja Roosan kunniaksi. Roosan koirapojat pitivät huolta siitä, että muutkin kuin sankari saivat illan aikana runsaasti haleja ja suukkoja ja päätellen siitä, että kakkua ei juurikaan jäänyt jäljelle, vaatimaton leijonakakkuni maistui juhlaväelle hyvin. Kakun ulkonäössä ei ollut kehumista, mutta pääasia tietysti olikin, että maku osui kohdilleen!

Kakun lisäksi käärin pakettiin ylläriksi Roosalle myös ihanan Odd Molly-bomberin (kyllä, aion tartuttaa pikkuhiljaa Odd Molly-kuumettani myös häneen! <3) ja toivon kovasti, että Roosa suostuu joskus kamerani eteen asukuviin tuo takki päällään. Takissa on nimittäin aivan mielettömän kaunis, Roosan näköinen värimaailma, ja se on ehdottomasti yksi kauneimmista Odd Molly-aarteista, jonka olen ikinä nähnyt. Sankaritarkin onneksi tykkäsi!

Lahjoista tuli mieleeni, voi kunpa olisin löytänyt jostain videon reilun parinkymmenen vuoden takaa! Videolla vietetään Roosan syntymäpäiviä ja reippaana isosiskona autan (=nappaan kädestä..) Roosaa Barbie-paketin avaamisessa. Pakkauksesta paljastuu iiiiihana Baywatch-Barbie, ja videolta näkee selvästi kuinka muutun kateudesta vihreäksi. Barbie unohtuu minun käsiini, mutta annan sentään Roosalle hyväsydämisesti delfiinin, joka nukella oli paketissa mukanaan. Törmäsin itseasiassa tähän samaiseen Barbie-nukkeen nettikirppiksellä jokin aika sitten, ja meinasin hankkia sen Roosalle. Olisin voinut hänen nyt antaa avata ihan itse pakettinsa..

Onnitteluhalit vielä siskokullalle! <3

enkku2-1-1-1

Happy Birthday Roosa!


Avainsanoina , , | 12 vastausta

LUSH CRUSH

En taida kehdata sanoa edes tätä ääneen, mutta..

.. nämä ovat ensimmäiset Lushin tuotteeni ikinä.

Ystävä yllätti minut synttärinäni boksilla, josta tulvivat ulos taivaallisen herkulliset tuoksut. Laatikkoon oli piilotettu ihania aarteita, joiden käyttöönottoa olen odottanut jo innolla. Tänään on juuri oikea päivä päästää nämä tuotteet tositoimiin. Olen siivonnut miltei koko iltapäivän hiki hatussa, laittanut tavaraa eteenpäin ja myyntiin, järjestellyt ja vienyt tarpeettomia juttuja kierrätykseen ja ja.. Nyt on hetki hengähtää.

Lushin tuoreet ja käsintehdyt tuotteet ovat kiinnostaneet minua jo pitkään, mutta koska myymälää ei vielä ainakaan Tampereelta löydy, ei tuotteita ole tullut ostettua testiin. Olen myös jotenkin automaattisesti olettanut, että Lushin valikoimasta löytyy tuotteita lähinnä niille onnekkaille, jotka omistavat kylpyammeen, mutta voi kuinka väärässä olenkaan ollut! Suihkuhetkiäkin varten löytyy vaikka mitä herkullisen tuoksuisia tuotteita. Verkkokaupan ansiosta voin tutustuttuani tuotteisiin tarkemmin, tilata niitä myös tänne Manseen.

Onko teillä joitakin tiettyjä Lush-suosikkeja, joita suosittelisitte?

Mutta nyt. Hemmotteluhetki alkakoon.

enkku2-1-1-1

I have never ever before tested Lush’s products, but now it’s finally time! They smell so yummy.. Where should I begin?


Avainsanoina , , | 6 vastausta