Pari viikkoa sitten toivoin, että tämä syksy olisi lempeämpi kuin ne sellaiset syksyt, jotka ovat viimevuosina olleet täynnä huolta ja surua. Salaa toivoin, että tällä kertaa syksy toisi mukanaan vain sitä kynttilänvaloa, hiljaiseksi upeudellaan vetävää ruskaa ja aurinkoa. Ei flunssia tai murheita. Vain hymyjä ja auringonlaskuja. Jokainen vuodenaika on kuin tabula rasa, jolle uusia muistoja aletaan kirjata, ja ainahan sitä toivoo, että edessä olisi vain hyviä uutisia ja asioita.
Elämällä on tapana kuitenkin kulkea ihan omia polkujaan. Ei se välttämättä kuuntele toiveitamme tai pidä flunssaa loitolla juuri silloin, kun et ehtisi siihen sairastua. Se tuo mukanaan niitä surullisimpia ja lopullisimpiakin uutisia juuri silloin kuin se haluaa, oli sitten kevät tai syksy. Se on tullut taas tämänkin viikon aikana todettua.
Joku sanoo elävänsä elämää päivä kerrallaan ja juuri niinhän sen pitäisikin mennä. Miksi suunnitella pilkuntarkkaan kalenteriinsa merkintöjä, kun tärkeintä olisi elää hetkessä. Nauttia pienistä jutuista. Laittaa korkokengät ja vaatehuoneen hienoin mekko päälle aina silloin, kun siihen on mahdollisuus ja nauraa sydämensä kyllyydestä, kun siltä tuntuu.
Ja niin minä nyt aion tehdä. Parikan sydänkorkkarit odottavat jo eteisessä.
Iloista viikonloppua kaikille!
