IT’S POOLA’S!

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Eilen näittekin jo postauksessani DESIGN, DESIGN, DESIGN! asun, jossa kävin piipahtamassa Pakkahuoneen Designtorilla, mutta kuten jo mainitsinkin, täysin tyhjin käsin en päässyt paikan päältä poistumaan.

Olen jo liian pitkään tuskaillut varsinkin ostospostauksia kuvatessani sitä, että kuvista tulee auttamattomasti hieman valjuja, jos ihanan upouuden löydön ripustaa vääntyneeseen muovihenkariin. Iskinkin silmäni jo jokin aika sitten Poola Katarynan vaateripustimiin, joita onneksi löytyi nyt eilen myös Poola Katarynan myyntipöydältä. Ripustinmalleja on olemassa kahta erilaista, mutta tämä kiharapää rusetti kaulassaan iski minun visuaaliseen silmääni niin, että se pääsikin heti paraatipaikalle työhuoneeseeni roikkumaan. En vielä osannut päättää, minkä vaatteistani laittaisin tuohon roikkumaan, mutta sisustuselementtinä tämä henkari tulee taatusti olemaan varsinainen katseenvangitsija.

Poola Katarynan korut ovat mielestäni todella kauniita ja mikäli lompakkoni ei olisi ollut kanssani eri mieltä, olisin mielelläni kotiuttanut vielä ainakin pupukorvikset ja bambirintaneulan. Upea kädentyö viimeistelisi lookin kuin lookin, puhumattakaan tuosta ostoskassiin sujautetusta kuvastosta löytyneestä SS13 Lagoon-mallistoon kuuluvasta ”Cowfish”-puserosta. Korot ja boyfriendit jalkaan, musta bleiseri ylle ja printtipaita alle – kevään kuumin look on valmis!

Postaus sisältää mainoslinkin. Bloggaajalle ei kerry tuloja linkin kautta sivustolle ohjautuneesta liikenteestä/ ostoista.

// Yesterday while visiting Design market here in Tampere, I bought something cute to our home. Poola Kataryna’s hanger was the perfect choice. With the help of this beautiful girly hanger I can finally shoot for example new shoppings in a cute way. Poola Kataryna’s collection is full of amazing pieces like those Bunny earrings. Also the Cowfish shirt caught my eye (SS13 Lagoon), isn’t it the cutest!?


Kategoriat: Yleinen | 20 vastausta

DESIGN, DESIGN, DESIGN!

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

   @designtori / Pakkahuone, Tampere, Finland  


hame/ skirt SHEINSIDE (blogin kautta saatu/ giveaway) neule/ sweater GUESS tekonahkatakki/ fake leatherjacket VERO MODA laukku/ bag GUESS kengät/ shoes CONVERSE huivi/ scarf H&M aurinkolasit/ sunglasses DOLCE & GABBANA

Vielä ehdit Pakkahuoneelle Designtorin maailmaan, sillä tuo upea, ihanat suunnittelijat yhteen keräävä tapahtuma päättyy vasta klo 18:00. Itse piipahdin Designtorin hulinassa jo heti torin avauduttua ja paikalle oli kerääntynytkin jo iso joukko torin ovien aukeamista odottavaa väkeä. Omalla kohdallani tämä oli jo kolmas vierailu Designtorille, ja joka kerta päädynkin ihastelemaan kojuja toisensa perään. 

Paikalla oli tänäänkin vanhoja suosikkejani, mutta myös uusia tuttavuuksia olin bongaavinani muutaman. Tätä koruharakkaa puoleensa vetävät värikkäistä koruista kootut myyntipöydät, mutta kuten Instagram-seurailijani tietävätkin jo, tällä kertaa kotiutin torilta mukaani jotakin aivan muuta kuin koruja. Pitkään tosin mietin myös tuon alla näkyvän tamperelaisen Uhana Designin kissakassin hankkimista. Tuo olisi toiminut taatusti ihanana katseenvangitsijana Milanon vilinässäkin.

Myös titiMadamin koiralauman bongasin kojujen joukosta. Kai jokainen on käynyt jo osallistumassa titiMadamin kanssa yhteistyössä järjestämääni arvontaan, jossa voit voittaa vapaavalintaisen korun titiMadamin Originals-mallistosta?

Takana on upea aurinkoinen sunnuntaipäivä ja pikkuhiljaa alkaa matkakuumekin kohoilla. Ensi viikosta tulee taatusti huikea ja hei apua, te olette äänestäneet Eva-mummuni kärkeen Olympuksen katumuotikisassa. Olette te niin ihania ♥

// My favourite part of this Sunday outfit was that gorgeous blue skirt from Sheinside. I combined it with white sweater and black fakeleatherjacket and because the day was full of walking in the Design market, I chose to wear also comfortable Converses. I enjoyed this look a lot, and most importantly, the Sun is here, the spring is here, couldn’t be better.


Kategoriat: Yleinen | 24 vastausta