Hiiren harmaana

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Olen jo muutaman viikon ajan kutonut itselleni kauniin harmaasta Novitan Sirkus-langasta isoa tuubihuivia, joka muuttuikin lopulta matkan varrella tuollaiseksi suloiseksi kaulukseksi, jonka koristelin puunapein. Kauluri pääsi eilen ensimmäistä kertaa testaukseen, ja vaikka itse sanonkin, toimi aivan yhtä hyvin kuin kaulahuivi ;)

Kudoin siis 110 silmukalla suorakulmion muotoisen kappaleen, jonka korkeuden saa toki jokainen itse määritellä sen mukaan kuinka korkean kauluksestaan haluaa. Kauluri on kudottu joustinneuleella, 5 oikein, 5 nurin.

Kun suorakulmio oli valmis, ompelin sen reunoistaan noin puoleen väliin asti kiinni. Näin vapaiksi jäivät ”kauluksen taitteet”, johon ompelin kauniit puunapit koristeiksi (Eurokangas, 1,15€/kpl). Kiinnitin vielä ompelemalla myös kauluksen taitteet kiinni varsinaiseen kauluriin pienellä ompeleella.

Jälleen kehotan kiinnittämään huomiota päättelyiden merkitykseen, ja mikäli haluat kauluristasi hieman tyköistuvamman, suosittelen vähentämään silmukoiden määrää. Kyseinen lanka nimittäin hieman venyy käytössä.

Mikäli harmaat neulomuksen lämmittävät myös sinun mieltäsi, klikkaa ihmeessä tähän arvontaan! Minulta on myös mahdollista tilata oma panta mittatilaustyönä maaliskuun alkuun asti :)

Kuinkas teidän viikonloppunne on sujunut? Tämän yllättävän ex tempore-loman vuoksi, teen Päivä Nooran kanssa- postauksen vasta ensi viikolla, jotta pääsette tutustumaan ihan siihen todelliseen toimistontyttö-Nooran arkeen ;)


Kategoriat: Yleinen | 14 vastausta

Murusia ja mussutusta

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Hihiii, hyvin ehtii vielä. Makoisaa Runeberginpäivää runebergintortun muruseni! Matti toi töistä kotiutuessaan tuollaiset kevyet iltatortut meille vielä naposteltaviksi. En oo kyseisen tortun fani, mutta kyllä sitä nyt kerran vuodessa voi herkutella. Miten syötte runebergintorttunne? Itse nakerran sen tuollain maissimaisesti, Matti vetää hillon ensin (aivan käsittämättömän outo tapa). Pienempänä muistan jättäneeni aina tuon hillon viimeiseksi. Marja Tyrnin jälkeen tämäkin tekstipätkä taitaa olla K18-kamaa.. :D

Ipa voitti! Ihan mahtavaa. Kerrankin, kun mä oon paikalla! :D Ilveskissanainen hipsi Hakametsään farkuissa ja Ginan korallinpunaisessa pitkässä neuleessa. Kirppistakki meinasi joutua jo kierrätykseen alkutalvesta, mutta hyvä, että päätin sen kuitenkin pitää, se on ihan täydellinen näille keleille. Pelistä ei nyt valitettavasti ole kuvia, kun en viitsinyt alkaa järkkärillä siellä kuvia napsimaan (pelotti niin *#%&?:sti muutenkin, kun takana istui kaksi todellista Ilves-fanaatikkoa, joiden joka toinen sana alkoi V:llä ja joka toinen jollakin muulla voimasanakirjaimella).

Tänään valmistui muuten tuo pitkään työn alla ollut harmaa tuubihuivi, josta laitan parempia kuvia ja ohjetta huomenna.

Vielä saa luvan kanssa tortutella (no hyi nyt teitä, unohtakaa jo se Marja Tyrni). Kipaisen jääkaapille syömään loput tortusta ;)


Kategoriat: Yleinen | 4 vastausta