Mulla on tällä hetkellä meneillään ehkäpä maailmanhistorian naurettavin kriisi. Huomenna saavutetaan nimittäin eräänlaisia virstanpylväitä, sillä team Matti&Noora täyttää kaksi vuotta (hyvä me! :D). Matti ilmoitti tänä aamuna, että olen hankala. Nimittäin hankala ostettava. Arvostan rehellisyyttä, ja arvostan myös sitä, että mikäli ei keksi mitä ostaisi, ei osta mitään väkisin :D
Noh, nakki napsahtikin sitten mulle, kun yhtäkkiä Masa päättikin, että saan valita itselle tietyllä budjetilla ihan mitä vain. Voi härregud, eihän naiselle nyt tuollaista tehtävää voi noin vain antaa. Minut selvästikin tuntien sain aikarajaa tämän päivän, jonka aikana pitäs päättää mitä hommata. Noh, minähän sitten klikkailin tieni ruokatunniksi Nelly.comiin ja voi morjesta.
Nonni, auttakaa mua. Navy Blue Converset vai Urban Expression laukku, jota olen jo aiemminkin ihastellut? Pää hajoo. Pikku äänestys pystyyn kumman pistän tilaukseen ennen kuin menetän viimeisetkin aktiiviset hermosoluni (ja se joka uskaltaa ehdottaa jotain vielä kivempaa Nellyn sivuilta, saa kuulla kunniansa :D).
And the Oscar goes to..
Uppouduin jo heti aamuvarhain viime yönä Suomen aikaa jaettujen Oscareiden maailmaan. Elokuvien ystävänä minua kiinnostivat toki palkitut filmitkin, mutta ennen kaikkea katseeni kiinnittyi tietystikin iltapukuihin.
Monesti tyttökavereiden kanssa olemme toki miettineet sitä, millaiset puvut valitsisimme linnan juhliin, mutta entäpä jos joutuisitkin punaiselle matolle paparazzien salamavalojen sokaistavaksi vaikkapa juuri Oscar-gaalaan. Tiedän, hieman ehkäpä absurdi ajatus, mutta monella meistä varmasti tälläisiä prinsessaunelmia pääkopassamme liikkuu.
Omaa unelmien Oscar-mekkoani lähdin rakentamaan yläosasta. Seikkailin Nelly.comin tarjontaa läpi, ja muutama todella kaunis yläosa mekolleni sieltä löytyikin. Haluaisin, että pukuni yläosassa olisi se jokin juttu, joka toimisi sekä katseenvangitsijana että eleganttina koristeena. Sinisen mekon koriste toimii samalla ikään kuin vyönä, mutta malli ei muuten tuntunut omalta. Valkoinen yläosa sen sijaan on henkeäsalpaavan kauniisti leikattu, mutta hihan liittäminen iltapukuun ei välttämättä ole se minun juttuni. Täten päädyinkin kovin selkeälinjaiseen mutta persoonalliseen yksiolkaimiseen yläosaan. Eriskummallinen leikkaus ei välttämättä päälle puettuna olisi kovin imarteleva, mutta kuvien perusteella valintani kohdistui tällä kertaa siihen.
Muodoltaan mekon helma saisi olla näyttävä, ja myös näyttävästä helmasta saisi löytyä jokin juju. Näin äkkiseltään en löytänyt unelmieni Oscar-mekolle täydellistä alaosaa, mutta kuten jo aiemminkin, tuo vaaleanpunainen juhlamekko on kaikessa täydellisyydessään vaan niin ihana. Sen värimaailma ei kuitenkaan puhuttele minua, vaan omaan iltapukuuni toivoisin hieman enemmän särmää; ehkäpä sähkönsinistä, kaunista kultaa tai näyttävää korallinpunaista?


