Voi tätä rakkauta ja vaaleanpunaista ilmapiiriä; tänään vietetään vuoden herttaisinta ja sydämellisintä päivää, mutta mikäli tämä päivä pääsi tällä kertaa hieman yllättämään, ja muruille on vielä lahjat ostamatta, voit korjata tämän pikku lipsahduksen tällä reseptillä:
Vatkaa margariini (sulatettu) ja sokeri vaahdoksi. Munat lisätään hyvin sekoittaen yksitellen joukkoon. Kuiva-aineet on hyvä sekoittaa ensin keskenään ja vasta sitten lisätä ne margariinin, sokerin ja munien joukkoon. Samalla voit lisätä taikinaan maidon. Älä tee kuten minä ja sekoita mustikoita turhan tehokkaasti taikinaan mukaan. Varovaisesti lisäämällä mustikat taikinaan ne eivät mene aivan muusiksi (kuten minulla kävi :D).
Taikina kaadetaan muffinssivuokiin. Muffinssit paistuvat kypsiksi 200 asteessa noin 15-20 minuutissa. Kyseisellä ohjeella valmistat muffinsit noin 30 murulle ;)
// Happy Valentine’s Day everyone ♥
Tuunaa työhuone ja voita sisustusihanuus!
Otin jokin aika sitten yhteyttä hurmaavaan Sisustus Carenan-nettikauppaan ja tiedustelin, josko he olisivat halunneet ryhtyä pienimuotoiseen blogiyhteistyöhön. Ajatuksenani oli tarjota teille pientä inspiraatiota sisustukseenne pienen arvonnan muodossa nyt, kun omankin blogini teemat ovat muuton aikana liikkuneet paljolti sisustuksen maailmassa ja koska olette innokkaasti kyseisiä postauksia kommentoineet.
Tehtävänäsi onkin nyt auttaa minua hieman. Alla näet kuvan hyvin hyvin keskeneräisestä työhuoneestani, joka kaipaa nyt inspiraatiota ja sisustusratkaisuja. Vieraile Sisustus Carenan nettisivuilla ja valitse nettisivuston valikoimista 2-3 tuotetta, jotka mielestäsi olisivat täydellisiä tyhjää työhuonettani koristamaan. Linkitä nuo valitsemasi tuotteet tämän postauksen kommenttiboksiin ja perustele miksi valitsit juuri kyseiset tuotteet. Muistathan jättää vastaukseesi myös nimimerkin/sähköpostiosoitteen. Mikäli olet blogini lukija Bloggerin, Blogilistan tai Bloglovinin kautta, saat automaattisesti kilpailuun mukaan kaksi arpalipuketta. Mainitse kuitenkin kommentissasi myös se, mitä kautta blogiani seuraat.

