Raitaa, raitaa, enemmän raitaa. Kevään catwalkit ovat olleet melko mustavalkoisia, ja kerran jos toisenkin olen huomannut lehtien sivuilla myös ihanan raitaisia lookeja; siksipä innostuin väkertämään itselleni jotakin persoonallista ja käytännöllistä. Sovelsin hieman aiemmin esittelemääni Pienen Linnun bolero-ohjetta ja kudoin itselleni seilorihenkisen, sinivalkoisen boleron, jonka viimeistelin kultaisin somistein varustetuilla napeilla.
// The thing of the spring; stripes. I decided to make myself something trendy and comfortable and this is what I came up with.
Bolero on kudottu käyttäen kahta eri lankaa, molemmat Novitan 7:ää veljestä. Loin pyöröpuikoille 90 silmukkaa. Kudoin aluksi 10 kerrosta resoria kappaleen alkuun (2 oikein, 2 nurin) ja seuraavaksi vuoroin kerroksittain sinistä ja valkoista raitaa (10 kerrosta/ raita). Lopuksi tein vielä kappaleen loppuun jälleen resorin. Kohdistin raidat taittamalla kappaleen kaksinkerroin ja viimeistelin työn kuten aiemmassakin bolerossani. Nappejahan ei bolero tarvitse, mutta koin kultasomisteisten nappien sopivan paremmin kuin hyvin tähän raitaunelmaan (Koskikeskus, Merletto, 0,10e/kpl).
Mitä pidätte? Mielestäni lopputuloksesta tuli varsin raikas ja ainakin yksilöllinen vaatekappale käytettäväksi kevätasuissa. :)
// What do you think? I find this piece of clothing perfect for the spring outfits.
FEELING FINE!
Oi miten ihanaa olikaan herätä tähän lauantaiaamuun, kun flunssa alkaa olla historiaa ja aurinkokin lämmitti makuuhuonetta niin, että heti aamutuimaan pääsi kevätfiiliksiin. Päätinpä hyvän olon kunniaksi höpötellä teille siis kuulumisia tällä kertaa videolla, ja piristipä tosiaan postimieskin tätä sairastupaa viime viikolla uusien kevätkenkien muodossa. Samaisia kenkiä löytyy muuten Zalandolta edelleen (klik!), jos tämä alelöytö sai myös sinun sydämesi pamppailemaan!
Leppoisaa lauantaita! <3
