”Morjesta pöytään, Kaukajärven pörröisin karvakorva täällä moro!

En todellakaan tiedä, mitä Noora kuvitteli, että me tänään tehtäisiin, kun tuohon MINUN nojatuoliini on ilmestynyt mopsin kuvalla varustettu pari sarvia. Minähän en noita päähäni laita. En nyt, enkä edes aattona kinkun toivossa. Minä en ole porokoira. Siinähän yrittää saada niitä rusetille leuan alle- veikkaan, että se on lopulta Matti, joka tököttää kohta sohvalla sarvet päässä. Siitäpä vasta kiva joulukuva tulisi.

Kävin vähän jouluostoksillakin. Tai en edes päässyt mukaan, mutta annoin kauppalistan Nooralle. Pyytäessäni joulukalenteria en todellakaan tajunnut, että minun pitäisi kärsivällisesti o-do-tel-la vielä ensi viikkoon asti, että ensimmäinen luukku avautuisi. En tiedä, ovatko nuo ihmiset jotenkin tyhmiä, kun eivät muka osaa tai tahdo aukaista sitä ennen joulukuun ensimmäistä. Aivan höpsö keksintö. Sanovat vaan, että hyvää kannattaa odottaa. Noh, kattellaan ens viikolla.

Onneksi ne sentään ovat tajunneet avata tuon jouluherkkupussukan. Sieltä olen saanut namuja, mutta nekin on täytynyt piilottaa tuohon ak-tii-vi-pe-liin. Aikamoista touhua. Miksei niitä vaan voi antaa minulle suoraan suuhun mussutettavaksi? Tosin,  olen jo melkoinen mestari tuossa pelissä. Ihmiset taputtavat minulle ihan innoissaan, kun napsin yksi kerrallaan namuja talteen. Pakko tosin myöntää, että välillä vähän unohdan miten ne kinkkisimmät pulmat ratkaistaan. Suunnittelimme Igorin ja Uljaksen kanssa, että pidämme poikienillan ja pelaamme tätä aamuyön pikkutunneille asti. Ikään kuin turnausmuodossa. Eetukin pääsee tietysti mukaan, mutta veikkaan, että ikä on tuonut mukanaan papparaiselle niin paljon viisautta, että se voittaa koko jengin.

Miettikää nyt, kuinka hölmöltä näyttäisin tuossa alla olevassakin kuvassa, jos mulla olis ne sarvet päässä.

Hyvät viikonloput kaikille.

t: Epi”