TAMPEREELLA NÄHTY DINOSAURUKSIA!

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

// k a u p a l l i n e n  y h t e i s t y ö Tampere-talon k a n s s a //

Kyllä! Voin allekirjoittaa otsikon väitteen itse. Näin nimittäin muutama päivä sitten omin silmin, kuinka dinosaurukset olivat vallanneet Tampere-talon. Selkäni takana vilahti vallaton Velociraptor ja yhtäkkiä nurkan takaa kurkisti dinosaurusten kuningas, jättiläismäinen Tyrannosaurus rex aukoen hurjilla hampailla varustettuja leukojaan kuin metsästäen seuraavaa suupalaa. Pienet ja rohkeat dinotutkijat tekivät tarkkaa työtä näiden hurjien otusten luona ja visiitti viidakkoon nosti meillä aikuisillakin jännityksen hikikarpaloita otsalle. Enpä haluaisi törmätä kehenkään tämän näyttelyn tähdistä vaikkapa kotoisalla lenkkipolullani..

Kun sain kutsun tälle jännittävälle aikamatkalle, nappasin matkalipun innokkaasti reppuuni ja herätin sisäisen paleontologini seikkailuun. Rakastan dinosauruselokuvien klassikkoja ja olen nähnyt niistä jokaisen useampaan otteeseen, joten myönnetään, suurimpien planeetallamme koskaan vaeltaneiden matelijoiden maailmaan pääseminen tuntui kutkuttavan jännittävältä. Keräsin kasaan tutkimusmatkailijoiden joukon ja lähdimme yhdessä ottamaan kutsuvierasavajaisiin selvää, saisiko Tampere-talon kesänäyttely vilunväreitä ja innostuksen hihkaisuja aikaan myös meissä aikuisissa.

Dinosaurukset-kesänäyttely on interaktiivinen matka triaskaudelta jurakauden kautta liitukaudelle ja matkan varrella kävijä pääsee tervehtimään peräti pariakymmentä esihistoriallisten esikuviensa mukaan valmistettua dinosaurusta. Hahmot liikkuvat ja ääntelevät, ja kokonaisuuden kruunaa taidokkaasti toteutettu miljöö sekä valomaailma, jotka täydentävät elämyksen hämmästyttävän aidoksi. Kun heittäydyt avoimin mielin mukaan seikkailuun näyttelyä kiertäessäsi, voit vierailusi ajan tuntea olevasi elämäsi jännittävimmällä seikkailulla, tai siinä suosikkielokuvassasi, jonka tunnusmusiikki alkaa soida korvissasi välittömästi, kun astut sisään dinosauruksen kitaan (kyllä, heti näyttelyn alkumetreillä sinut johdatetaan huimasta portista sisään!).

Koko perheelle tarkoitettu näyttely on vaikuttava elämys myös aikuiselle. Ahmin innokkaasti tietoa dinosauruksista kunkin hahmon vierellä olleesta infotaulusta ja kuulin lukuisia ylistäviä kehuja näyttelyn loppupuolella olevista VR-maailmoista, joissa dinosaurusten elinympäristöt todella heräävät henkiin. Perheen pienimmille dinotutkijoille löytyy toiminnallisilta puuuhapaikoilta varmasti sopivaa tekemistä. Voitte yhdessä perheen kesken esimerkiksi kaivaa fossiileja esiin hiekan peitosta valtavalla ”hiekkalaatikolla”. Dino Cafésta löydät herkut seikkailusi jälkeen ja vaikuttavan kokoisesta Dino Shopista löydät kaiken mitä todellinen dinofani elämäänsä tarvitsee. Esimerkiksi munan, josta voit kasvattaa itsellesi oman dinon lemmikiksi!

Dinosaurukset-kesänäyttely valtaa Sorsapuistosalin miltei elokuun puoleen väliin asti ja tätä seikkailua et halua jättää välistä. Pakkaa reppuusi seikkailumieltä, ja varaudu palaamaan kotiin hämmentyneenä siitä mitä juuri näit. Veikkaan, että mukanasi kotiin kannat myös dinotavaraa. Itsehän hörpin täällä juuri kahvia dinomukistani ja katselen kuinka Matti ahertaa koottavan pulman parissa, josta pitäisi syntyä pian dinosauruksen luuranko. Mikäli mietit onko näyttely sopiva perheen kaikista pienimmille, suosittelen suuntaamaan Instagramini puolelle; löydät storyista paljon videomateriaalia ja lisäinfoa tapahtumasta.

Dinosaurukset-kesänäyttely on avoinna 1.7.–13.8.2023 seuraavin aukioloajoin:

Ma suljettu
Ti–ke 9–17
To 9–19
Pe 9–17
La–su 10–17

Tampere-talon syksy tarjoaa myös paljon iloa ja elämyksiä koko perheelle. Kävimme viime syksynä kummityttöni kanssa Tampere-talon Lasten lauantaissa, ja tuosta päivästä puhumme edelleen usein. Nukketeatteri oli niin vaikuttava kokemus siskontytölleni, että varaamme liput myös tämän syksyn Koirakampaamo Villa Koiranen-nukketeatteriesitykseen. Maailmanlaajuinen viihdeilmiö, Blue Man Group saapuu myös Tampere-taloon syksyllä ja kaikille Hevisaurus-faneille on elämyksiä luvassa, kun tuo hurja yhtye rokkaa Tampere-talon lavalla marraskuussa.

Mutta ennen kuin käännämme kalenterinlehden syksyn puolelle, pääsemme nauttimaan dinosaurusten ihmeellisestä maailmasta.

Matti varo, takanasi!


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , | 4 vastausta

KOSKA BABYSHOWERIT PERUUNTUIVAT, NÄIN YLLÄTIN TULEVAN MAMAN!

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Vaippakakussa käytetyt Natusan by Johnson’s-tuotteet saatu pr-toimistolta.

Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, koristelisin juuri kotiamme vaaleansinisillä viireillä, puhaltelisin Hey Baby!-ilmapalloja nurkkiin koristeeksi, suunnittelisin vaaleansinistä kattausta ja odottaisin innolla tulevaa. Mutta kuten kaikki tiedämme, näissä olosuhteissa ei babyshowereita järjestetä. Tämä kaikki ympärillä vellova kurjuus ei onneksi poista sitä tosiasiaa, että rakas serkkuni odottaa ensimmäistä lastaan, joka saapuu maailmaan vielä tänä keväänä. On sanomattakin selvää, että elämässäni aina läheisenä osana ollut serkkuseni ansaitsee hemmottelua ja onnentoivotuksia tämän upean asian tiimoilta, joten halusimme siskoni kanssa muistaa Emppua tavalla tai toisella. Koska juhlia varten oli jo hankittu erilaisia koristeita ja rekvisiittaa jokunen viikko sitten, päätin käyttää niitä osana yllätystä tulevalle äidille.

Niinpä pääsin leipomaan (vihdoin!) elämäni ensimmäistä vaippakakkua. Nyt saan tämänkin haaveen ruksia yli askarteluhaaveiden listalta. Tämä kakku oli myös helppo kiikuttaa tulevan äidin oven taakse – eikä tarvinnut pelätä sitäkään, että kermavaahdot sulaisivat tai koristeet tulisi napsittua parempiin suihin ennen juhlia!

Tarvikkeet: Paketillinen Libero Touch 1-vaippoja, paketillinen Libero Touch 2-vaippoja, kuminauhoja, tarjotin tai alusta kakun kokoamista varten, kovasta kartongista valmistettu putki (esim. lahjapaperirullan sisuksista), Natusanin vauvanhoitotuotteita, koristeita oman valinnan mukaan

 


Koska tulevat vanhemmat alkavat todennäköisesti purkaa tarpeen mukaan vaippakakkua ylhäältä alaspäin, päätin rakentaa kakun niin, että ylimmässä kerroksessa ovat vaipoista pienimmät, alhaalla suuremmat. Rakentaminen alkoi siis alimmasta kerroksesta, rullaamalla vaippoja yksi kerrallaan kartonkiputken ympärille kuminauhaa apuna käyttäen. Alimpaan kerrokseen sijoitin myös ihastuttavia Natusan by Johnson’s vauvanhoitotuotteita, ja piilotin lopuksi kuminauhan koristenarun alle. Kuminauha on äärimmäisen näppärä valinta rakenteluun; kun kerroksesta nappaa yhden vaipan, muut vaipat pysyvät edelleen kasassa putken ympärillä.

Keskimmäistä kerrosta jatkoin edelleen suuremmalla vaippakoolla. Ainakin Liberon vaipoissa tuo koko näkyy numerona vaipan reunasta, joten se kannattaa alareunaan jättää näkyviin. Koristeeksi (ja energiaksi!) asettelin mukaan myös Fazerin suklaapatukoita ja peitin jälleen kuminauhan koristenauhalla.

Ylimpään kerrokseen pääsivät vaipoista pienimmät (iiiks, miten pieniä ne olivatkaan! <3) ja kerroksen valmistuttua, katkaisin saksilla ylimenevän osan kartonkiputkesta. Sitten alkoi se hauskin osuus – koristeilla kuorruttaminen! Kiinnitin koristenaruihin suloisia muovisia ”hakaneuloja” ja keskimmäiseen kerrokseen sujautin myös kultaisen baby-koristeen, joka todellisuudessa taisi olla aivan oikean kakun koriste. Ilmapallot kiinnitin muovisiin ilmapallotikkuihin ja kakun päälle koristeeksi asetin vielä vaaleansinisen kaulahuivin peittämään ylhäältä pilkistävää pahviputken aukkoa. Lahjanaruöverit tekivät tehtävänsä ja ensikertalaiseksi jopa yllätyin siitä, kuinka hyvin kakku pysyikään lopulta kasassa. Kuljettaminen olikin sitten aivan toinen juttu! ;)


Vaikka fyysistä läheisyyttä tuleekin nyt välttää, onneksi keinoja muistaa läheisiä ja rakkaita on monia. Henkistä läheisyyttä, rakkautta ja pieniä arjen ylläreitä – niitä tässä nyt tarvitaan! Voi kuinka odotankaan jo tapaavani tämän vaippakakun käyttäjän ja pääsen pitämään häntä sylissä. Näillä näkyminen se voi ottaa aikansa, mutta mikä onnenhetki se sitten joskus onkaan. Maailmaan pian saapuva pikkuinen innosti minua nappaamaan myös pitkästä aikaa kutimet käsiini, vinkkaan teille ensi viikolla ihanasta (ja helposta!) neuletyöstä, joka soveltuu erinomaisesti myös aloittelijoille ja etenkin niille, jotka miettivät lahjaa tuleville pikkuisille.

Mutta nyt olisi hauska kuulla mielipiteitänne elämäni ensimmäisestä vaippakakusta – meniks hyvin? ;)


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 2 vastausta