DIY: NEULELIIVI HYGGE-LANGASTA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Syksy oli harrastusteni osalta täysin poikkeuksellinen, sillä en tarttunut kertaakaan neulepuikkoihin. Inspiraatiota neulomiseen ei nimittäin yksinkertaisesti löytynyt lainkaan ja myönnettävä on sekin, että saatuani avantouimisen ansiosta hartiani hyvään kuntoon, en halunnut jumittaa niitä neulomalla. Niin käy aina! En ilmeisesti osaa olla rentona neuloessani ja saan hartiani jumiin hetkessä. Vuodenvaihteessa eteeni osui kuitenkin lanka, jonka nähtyäni tiesin heti, mitä haluaisin siitä tehdä. Ongelmaksi muodostui enää kerien löytäminen – Novitan Hygge-langat ovat edelleen niin suosittuja, että sain metsästää niitä tovin ennen kuin langat olivat valmiina suunnitelmani toteuttamista varten!

Sävyksi valikoitui kaunis sininen Sola ja neuleliiviäni varten tarvitsin tuota 100% villalankaa kuusi kerää. Puikkoina käytin 9-koon pyöröpuikkoja ja äidilleni laitoin viestiä: ”Voisitko virkata minulle nelisenkymmentä lankanyppyä eri väreissä?”. Näin neuletyöstäni tuli samalla myös yhteistyö. Itsehän en osaa virkata lainkaan.

Lopullinen ulkoasu muodostui sitä mukaa, kun neuloin. Aloitin 48 silmukalla ja tein joustinneuletta (1 oikein, 1 nurin) kymmenen kerroksen verran. Jatkoin sileään neuleeseen ja mittailin työn edetessä, kuinka pitkä kappaleesta pitäisi tehdä. Kun pituus oli riittävä, päättelin kerroksen kymmenen ensimmäistä silmukkaa ja tein 28 silmukkaa joustinneuletta. Sen jälkeen päättelin taas kerroksen 10 silmukkaa. En kuvitellut tämän tekniikan onnistuvan lainkaan, mutta lopputulos oli mieluinen. Kaulusta tein 20 kerroksen verran, jonka jälkeen päättelin työni. Kappaleita tarvitaan kaksi, joten omat silmukkamäärät kannattaa laittaa muistiin. Kun molemmat puolet olivat valmiit, kiinnitin niihin äidin tekemät lankanypyt. Asetin palaset oikeat puolet vastakkain lattialle ja ompelin ne yhteen. Käsiaukot jätin suuriksi, joten alle mahtuu kauniisti jopa ohut neulepaita. Käsiaukkojen reunat kääntyvät kauniisti sisäänpäin itsestään. Huolellisen päättelyn jälkeen, neuleliivi oli valmis käytettäväksi.

Siitä tuli juuri sellainen kuin toivoinkin – muhkea, lämmin ja hauska väripilkku! Äiti teki täydellisen sävyisiä lankanyppyjä työhöni ja sininen Sola oli pohjavärinä erinomainen valinta. Liivin alle voi sujauttaa t-paidan tai vaikkapa kauluspaidan ja farkkujen kanssa kombo näyttää vallan mainiolta.

Hygge-lanka on ihanaa lankaa jo senkin vuoksi, että isokin työ valmistuu nopeasti. Tämä työ oli puikoillani vain viikon verran. Paksulla langalla saa nopeasti valmista, eivätkä ne hartiatkaan ehdi siinä ajassa pahasti jumittua. Lopputuloksesta tuli tosin niin herttainen, että suunnittelin jo tekeväni toisen samanlaisen kevään aikana. Värivalinta tosin vielä mietityttää; rakastan tämän tekemäni Hygge-neulepaidan väriä, ja mielestäni samaisesta sävystä valmistuisi myös kaunis liivi. Mitä mieltä olette?


Posted in muoti and tagged , , by NOORA.