TALVEN ENSIMMÄISET LUMIKUVAT

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


Neule: NOSH //*saatu
Takki: Zara
Neulehousut: Uhana Design
Kengät: Palmroth //*saatu
Korvakorut: Crazy Granny Designs //*saatu


Kuvat näyttävät muokatuilta. Ikään kuin olisin hipsinyt siveltimellä lumihiutaleita kuviin ympäriinsä harmaata maisemaa piristääkseni. Totuus on kuitenkin se, että osuimme tuohon hurmaavan harmaaseen ja puiden kehystämään puistoon kuvailemaan oikeaan aikaan – samalla sekunnilla alkoi nimittäin taivaalta hipsiä pienenpieniä, juuri ja juuri maahan jääviä, lumihiutaleita..

Näissä tämän talven ensimmäisissä lumikuvissa on hiutaleiden lisäksi paljon muutakin ihanaa. Ostin itselleni uudet housut syksyksi. Hankinta oli välttämätön, kun tajusin, että kaapistani ei löydy yksiäkään sopivia ja siistejä, mutta samalla käytännöllisiä ja mukavia mustia housuja töihin ja arkeen. Päädyin lopulta sovittamaan Uhana Designin Caring Knit Pantseja ja rakastuin näihin rentoihin mutta skarppeihin housuihin välittömästi. Merinovillaiset housut ovat mukavat yllä, eivät kiristä eivätkä purista, mutta lämmittävät juuri sopivasti. Ihana vaihtoehto farkuille! Enpä juuri muita housuja ole edes käyttänyt nämä hankittuani.

Merinovillaa löytyy housujen lisäksi myös paidastani. NOSH julkaisi valikoimaansa uskomattoman kauniita merinovillatuotteita ja sain kuvaustöitteni kautta tämän harmaan kaunokaisen nimeltä Astrid, myös omaan vaatekaappiini. Rakastan tätä paitaa. Vuosien myötä olen alkanut yhä enemmän ja enemmän kiinnittää huomiota vaatteitteni materiaaleihin. Merinovillasta on tullut suosikkini; se hengittää, ei kutita, mutta pitää lämpimänä myös talvipakkasilla. Kerta kaikkiaan täydellinen materiaali Suomen sääolosuhteisiin.

Hih, huomasitko jo korvissani roikkuvat lampaat? Tämä kaksikko antaa myös aihetta hymyyn, sillä Crazy Granny Designs (kyllä, juuri se merkki, jota olen ikuisuuden fanittanut!) valitsi minut brändinsä lähettilääksi syyskauden ajaksi. Iiiik, miten ihanaa! Instagramissani (@nooranappila) on juuri käynnissä arvonta, josta yksi nappaa itselleen syysboksin täynnä upeita korvakoruja, joten kipin kapin siihen suuntaan, jos korulippaasi kaipaa suloista täydennystä.

Ensimmäisten jo hieman talvisempien kuvien kera voimmekin siis ottaa jo ensiaskeleita kohti marraskuuta. Itselleni se on kuukausi, jolloin joulunodotus alkaa. Kenties sinullekin?


Posted in muoti and tagged by NOORA.