SUNNUNTAIN SOPPA

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

Kaivoin esiin vihkosen, jonne olen jo yläasteaikoinani kirjannut ylös helppoja reseptejä (joista sivun tahroista päätellen, olen ehdottomasti valmistanut eniten porkkanaisia teeleipiä) ja nappasin sieltä kalakeiton reseptin toteutukseen. Jouduin tosin hieman soveltamaan; minulta puuttui esimerkiksi osa suositelluista mausteista eikä kalakaan ollut aivan tismalleen samankaltaista kuin ohjeessa, mutta sillä mentiin, mitä jääkaapista löytyi. Ja hyvää tuli.

Rohkeasti voi siis tätäkin ohjetta soveltaa, kalakeittoja taitaa olla niin monenlaisia kuin on tekijöitäkin. Olen aina kuvitellut kalakeiton tekemisen olevan jotenkin erityisen haastavaa; jälkikäteen ajateltuna ei ehkä olisi tarvinnut odotella 33 vuotta, ennen kuin tekee elämänsä ensimmäisen kalasopan.

Laita kattilaan vettä kiehumaan. Pilko perunat ja porkkanat ja lisää ne kiehuvaan veteen. Paloittele kala (itse käytin Ratinan Kauppakeskuksen K-Supermarketin kalatiskin savustettua kirjolohifileetä). Heitä mukaan keittoon paloitellut purjot. Puristin kalapalojen päälle vielä leikkuulaudalla runsaasti sitruunamehua. Lisäsin kalat mukaan keittoon, kun perunat ja porkkanat olivat pehmenneet ja hetki tämän jälkeen sekoitin joukkoon myös Valion Sitruuna & Pippuri-ruokakerman. Maustoin keiton pippurilla ja merisuolalla ja annoin hautua hetken miedolla lämmöllä. Tilliä lisäsin keittoon vasta annoksen päälle.

Ensin pieni hiihtolenkki, sitten saunaan ja lopuksi kalakeiton ääreen. Siitäpä ei juuri viikonloppu enää voi parantua. <3


Posted in ruoka and tagged by NOORA.