KUN MATTI HANKKI KOTIIN DESIGN-ESINEEN, NETFLIXIN INNOITTAMANA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

tonfisk newtonmakia muumimukitonfisk maitokannu

Eräänä kauniina kesäpäivänä vietimme parisuhteen laatuaikaa sohvanpohjalla köllötellen ja Netflixin valikoimaa selaten. Eteemme osui sarja nimeltä Restaurants on the Edge, ja kaikenlaisten remppamuutosohjelmien ystävinä, päätimme tsekata, millaisia jaksoja sarja kätkee sisuksiinsa. Jaksojen joukosta bongasimme jotakin mielenkiintoista; sarjassa oli mukana myös suomalainen ravintola, Turussa sijaitseva Ruissalon Maininki.

Tämä oli nähtävä.

tonfisk maitokannu newton

Ohjelman suunnittelutiimiin kuuluva kanadalainen designer Karin Bohn, vieraili ravintolan uutta sisustusta suunnitellessaan Tonfiskin tehtaalla. Tonfisk oli itselleni brändinä tuttu, mutta jakson myötä vasta opin, kuinka käytännöllisiä ja tyylikkäitä astioita heidän valikoimastaan löytyikin. Matti innostui eritoten yhdestä tuotteesta, Newtonista. Meillä kahvitellaan harva se päivä ja toisinaan kahvipöytään istahtaa heitä, jotka käyttävät kahvissaan maitoa tai sokeria. Tai molempia. En ole hankkinut kaappeihin pölyttymään isoa maitokannua tai sokerikulhoa, joten Matin innostus tarttui myös minuun; meidän keittiö todellakin kaipaa Newtonia! Newtonissa yhdistyy upea design ja käytännöllisyys, sokeriosion alle saa maidon piiloon, ja maitoa kaataessa, sokerikulho kääntyy yläpuolella. Nerokasta!

Kiitos Netflixin, mieheni teki loistavan designhankinnan ja samalla päätimme ottaa kesäretken suunnaksi Mainingin. Olen kuullut Turun olevan erinomainen kesäkaupunkikohde – pitääkö paikkansa?


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.