”Älä pudota sitä!”

”Varo ny!”

”Älä nyt avaa sitä laatikkoa!”

”Hei, hei, hei, varovasti nyt.”

”Laitetaanpa se takaisin hyllyyn.”

Aarre on saapunut kotiin. Ja jos totta puhutaan, haluaisin hörppiä siitä edes kerran aamukahvini. Muki on niin valtavan kaunis. Siinä on kaikki mallillaan värimaailmasta kuvitukseen, mutta enhän nyt sentään niin villiksi rupea, että sen sisuksiin jotain kaataisin. Mieli kyllä tekisi.

Kaikki muumimukikeräilijät voivat varmastikin yhtyä ajatukseeni siitä, kuinka paljon jopa ärsytti, kun tällainen keräilyherkku tuli myyntiin vain Japaniin. Minulla ei asu sukua tai tuttavia Japanissa ja kukapa nyt lennähtäisi niin kauas vain yhden muumimukin takia. En minä ainakaan. Olenkin siis tarkkaillut haukkana erinäisiä kirpputorisovelluksia ja -sivustoja. Järkyttävät hintapyynnöt ovat pitäneet mieleni aisoissa, enkä missään tapauksessa ole halunnut ostaa mukiani keneltäkään, joka yrittää tehdä niillä bisnestä.

Tällä viikolla onni sitten potkaisi. Luotettava myyjä oli päättänyt luopua mukistaan, eikä hänen tarkoituksenaan ollut tahkota sillä rahaa. Tein hankinnan siis äärimmäisen hyvään hintaan ottaen mukin alkuperäisen hinnan huomioon, ja hyvillä mielin kannoin uuden aarteen kotiin osaksi kokoelmaani. Jopa boksi oli miltei uudenveroinen, muutamaa kuprua lukuunottamatta.

Olin jo luopunut toivosta tämän mukin suhteen, mutta onneksi en luovuttanut. Siellä se nyt nököttää hyllyssä perinnöksi jälkipolville. Välillä mietin onko tässä keräilyharrastuksessa mitään järkeä.

”Matti, älä nyt vaan tiputa sitä.”