SINÄ TÄYTÄT TÄNÄÄN YHDEKSÄN

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Sinä täytät tänään yhdeksän. Yhdeksässä vuodessa olet muuttunut harrastuksesta työksi, oikeastaan kahdeksikin, sillä bloggaamisen lisäksi olet avannut minulle ovet valokuvaajan ammattiin. Olet edelleen yhtä rakas kuin yhdeksänkin vuotta sitten, jopa rakkaampi, sillä huomaan kuinka paljon oletkaan tuonut sellaista sisältöä elämääni, jota ilman sinua olisi ollut mahdoton saavuttaa. Olen jopa löytänyt kauttasi rakkaita ystäviä. Et ole enää se ujo pieni raakile kuin silloin, vaan sivusto, virtuaalinen päiväkirjani iloineen ja suruineen yhdeksän vuoden ajalta. Päiväkirja, jota annan lukuisten muidenkin lukea.

Elämäni olisi ollut todella erilaista viimeisen yhdeksän vuoden ajan ilman blogiani. Tämä on se minun juttuni. Se juttu, jota etsin elämääni parikymmentä vuotta. Mikään harrastus ei ole pitänyt minua näin kovasti otteessaan.

Kiitos sinulle, joka Gina Tricotissa viikonloppuna eksyi kanssani samaa vaaterekkiä selaamaan ja tokaisit ääneen, ”luen sun blogia ja tykkään siitä”. Joka kerta sydän pakahtuu ilosta tuollaista palautetta saadessani.

Mäkin tykkään teistä. Ja sinusta blogini. Hyvää syntymäpäivää.


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.