ELÄMÄNMAKUISIA HETKIÄ ALKUVUODEN VARRELTA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


TAKKI H&M   PIPO A+MORE   FARKUT H&M
COLLEGE TOMMY JEANS   KENGÄT TIMBERLAND   TUMPUT INDISKA


Elämänmakuisia hetkiä alkuvuoden varrelta..

.. olipa kerran päivä, jolloin silmäni sai osuman käsidesipisarasta, kun yritin taistella pöpöjä vastaan ja puristaa kämmenilleni loput käsihuuhteen pohjalta. Noh, kyllähän se sattui. Silmästä tuli punainen mollukka, mutta eipä siinä muu auttanut kuin kärvistellä hetkinen silmää huuhdellen. Eipä ainakaan tule silmään nyt flunssaa, heh heh.

.. olipa kerran päivä, jolloin kävimme katsomassa Matin kanssa Juice-elokuvan. Ostin leffaevääksi pienen pussillisen erikoispähkinöitä, ja olisi pitänyt uskoa kassaa, joka arveli, että niin pienestä määrästä tulee vain kiukkuiseksi. Eväät oli syöty jo trailereiden aikana.

.. olipa kerran päivä, jolloin sain viestiä rakkaalta sukulaiseltani, joka varasi minut kuvaamaan hänen häitään ensi vuonna. Häitä! Ihanaa!

.. olipa kerran päivä, jolloin onnistuin vihdoin ensimmäisen kerran elämässäni lehtikaalisipsien teossa. Voi sitä onnistumisen iloa! Eivät kärähtäneet, eivät yhtään!

.. olipa kerran päivä, jolloin äitini teki minulle Ilves-pipon, jonka Matti kuitenkin vähän niin kuin omi itselleen. Ja joka kerta, kun Matti on katsellut peliä tuo samainen pipo päässä, Ipa on voittanut. Onnenpipa that is!

.. olipa kerran päivä, jolloin taputin itseäni olalle, kun yhteen viikkoon kertyi peräti kolme urheilusuoritusta. Hyvä minä!

.. olipa kerran päivä, jolloin totesin, että päiväkirjan raapustelu on äärimmäisen kivaa puuhaa. Toivottavasti jaksan ahertaa sen parissa koko vuoden ajan.

Näissä meiningeissä kohti vuoden kolmatta viikkoa. Tammikuu alkaa olla jo puolessa välissä ja talvesta löytyy koko ajan lisää hyviä uusia puolia – kuten tuo ihana elokuvalumisade asukuvien efektinä!


Posted in muoti and tagged by NOORA.