MARRASKUUNORPAN MAANANTAI

Otin tavoitteekseni jo aamulla herätessäni unohtaa, että tänään on maanantai. Syksyiset ja pimeät maanantait ovat nimittäin aivan omaa luokkaansa, joten parempi ehkä unohtaa koko maanantai-sanan olemassaolo, kun sen yli hyppääminenkään ei ole mahdollista. Tänään päätin kuitenkin taltuttaa maanantaiolon kuorruttamalla koko päivän mukavalla tekemisellä. Ja lopputuloksena oli oikein hyvä päivä!

Hipsin töihin jo puoli kahdeksan maissa ja toimistopäivän päätyttyä neljän jälkeen, en voinut kuin ihmetellä tuota ulkona vallitsevaa pimeyttä. Miten sen aina kesän aikana unohtaakin, että talviaika on pelkkää mörköpimeyttä ja valoisa aika istutaan tietokoneen ääressä töissä. Kiirehdin kuitenkin suoraan ruokakauppaan loistelamppujen alle, kun päätin tehdä ylläriksi myöhemmin töistä kotiin palaavalle Matille pekoniruusukaalipastaa. Olin bongannut reseptin jo pari viikkoa sitten Me Naiset-lehdestä ja halusin testata saisinko inhokkiraaka-aineeni (=ruusukaalit) toimimaan. Laitoin musiikin soimaan, kausivalot päälle ja kokkailin innoissani hellan edessä tunnin verran. Ja mikä parasta, lopputulos oli niin taivaallisen herkullinen, että pannullinen pastaa katosi heti parempiin suihin. Pitäisi ottaa tavoitteeksi testata joka viikko edes yhtä uutta reseptiä, jotta ne vieraammatkin raaka-aineet tulisivat tutuiksi.


TAKKI BIKBOK     INARI COLLEGE KLO DESIGN/ *saatu IVALO       FARKUT H&M    KENGÄT NIKE       MYSSY MYSSYFARMI /*saatu


Herkullisen dinnerin jälkeen reippailimme kirjastoon hakemaan illaksi vähän lukemista. Lukutoukat ovat heränneet jälleen ja syksyllä jos koska, uutta luettavaa kaipaa koko ajan. Odotan jo innolla sitä hetkeä, kun pääsen lainaamani kirjan pariin illalla! Samalla reissulla kävelimme myös muorini luokse, joka oli yllätykseksi kutonut meille villasukat. Matti oli eritoten tästä yllätyksestä aivan pähkinöinä, sillä sukkiin oli valittu tarkkaanharkitut värit. Käsi ylös keillä muilla on uniikit siniliilat FC Barcelona-villasukat!

Päivä on siis ollut yhtä mukavan rento kuin kuvissa näkyvä asukin. Ylläni oleva kotimaisen Klo Designin pusero on ollut täydellinen valinta niin toimistoon kuin arkeenkin. Sain puseron itselleni osana Ivalo Ambassador-yhteistyötä ja kuinka hienoa olikaan heti yhteistyön myötä tutustua suomalaiseen huippulaadukkaita, käytännöllisiä ja tyylikkäitä tuotteita valmistavaan brändiin, joka ei itselle vielä ollut tuttu! Kukapa ei kaipaisi taskullista, hieman pidemmän mallista ja eettisesti tuotettua mustaa puseroa vaatekaappiinsa? Yhdistettynä lempparitakkiini vuosien takaa sekä timanttiseen secondhand-löytööni, lopputuloksena oli täydellinen marraskuunorpan asu.

Maanantai alkaa kohta olla paketissa! Niin se vaan tämäkin maanantai sai köniinsä! <3

*IVALO Ambassador-yhteistyön myötä sain valita itselleni tuotteita IVALOn nettikaupasta. Yhteistyön kautta saadut tuotteet merkitty *saatu IVALO-merkinnällä.


Posted in and tagged by NOORA.