SYKSYISEN VIHREÄ HERÄTEOSTOS

Olen päättänyt vakaasti jatkaa ihanaa mekkokesää myös pitkälle syksyyn. En muista koska viimeksi olisin käyttänyt niin ahkerasti mekkojani kuin kuluneena kesänä. Kun helteet alkoivat, tein kaapissani hurjan mekkoinventaarion ja kaivoin esiin ne unohtuneet kesämekot, joiden helmat eivät olleet hulmunneet pitkiin aikoihin. En edes muistanut millaisia mekkoaarteita vaatehuoneeni rekeillä roikkuikaan – uusien mekkojen ostamisen sijaan, omien mekkojen ”löytyminen” uudestaan käyttöön tuntuikin huippumukavalta! Toivokaamme, että kesät ovat jatkossakin tällaisia.


MEKKO VERO MODA   KENGÄT ECCO (*saatu)


Vielä en malta kuitenkaan jättää mekkojen käyttämistä tämänkään vuoden osalta kokonaan, vaan toivon, että saan vaatekaappini mekot soveltumaan osaksi myös syyspukeutumistani. Leggarit, sukkahousut ja neuletakit ovat täydellisiä kavereita mekoille syysasuja varten, ja onneksi kaapistani löytyy ihania pitkiä takkeja mekkoasujen lämmikkeeksi. Koska olen nyt niin kovin tykästynyt hulmuaviin helmoihin, sallin itselleni myös pienen syksynvihreän heräteostoksen. Kukilla kuorrutettu syysunelma ihastutti heti.

Tätä Vero Modan tyttömäisen herkkää syysmekkoa en nimittäin mitenkään voinut jättää kauppaan. Ostin sen Stockmannilta, täysin heräteostoksena, mutta pukeuduin siihen vielä samana iltana teatterin ensi-iltaan. Sen jälkeen mekko on ollut jo ainakin viidesti käytössä ja koenkin löytäneeni sen oikean luottomekon syksyyni.

Vieläkö teidän kesämekkojenne helmat hulmuavat syystuulissa?


Posted in and tagged by NOORA.