DIY-RÄSYMATTO, JOKA ONNISTUU KAIKILTA

Kaipaatko kesälomapäiviisi tekemistä? Minulla on idea, tee räsymatto!

Okei, okei, okei. Tarkennetaanpa hieman. Hankin viikonloppuna Clas Ohlsonilta kangaspuut, jotka tekivät lompakkoon noin kymmenen euron kokoisen aukon. Eli arvatakin saattaa, että ihan niistä aikuisten oikeista kangaspuista ei tällä kertaa ollut kyse. Halusin kuitenkin testata kangaspuilla kutomista ja hankin pari Novitan lankakerää mattoani varten. Hei matto se on pienikin matto!

Pakkauksen mukana tulivat siis nuo näppäränkokoiset kangaspuut, langanohjain ja vielä pari kerää lankaakin testattavaksi. Mukana tulleista paksummista langoista matto olisikin valmistunut hetkessä, mutta ostamani ohuempi lanka ja sen työstäminen veivät hitusen enemmän aikaa. Tekniikan hoksasin kuitenkin nopeasti ja kangaspuille alkoi kun alkoikin syntyä ihan oikeannäköinen räsymatto. Harmillista kyllä, kovin pieni sellainen!

Rakastan räsymattoja yli kaiken ja vielä jonain päivänä sellainen olisi upea tehdäkin. Näistä pikkumatoista syntyy hauskoja pöytätabletteja tai vaikkapa matto Barbie-taloon ja totta puhuen, niiden tekeminen oli todella hauskaa. Jos siis kaipaat askarreltavaa lomallesi tai haluat löytää käsityötekniikan, joka onnistuu, vaikka peukalo olisikin keskellä kämmentä, kipaise ostoksille.

Luovaa päivää kaikille! <3


Posted in and tagged , by NOORA.