KUN NIISKUNEITI SELVITTI ONGELMANI

Tätä huhtikuun suosikkia voisi kutsua heräteostokseksi. Ei, en ostanut sitä siksi, että kyljessä koreilee vanha kunnon Niiskuneiti, vaan siksi, että jokaisen hiustenpesun jälkeen aloin sääliä hiuksiani. Hiukseni pituudet ovat nimittäin silmin nähden kuivat, ja jostakin syystä erilaiset muotoilutuotteet oikein imeytyvät hiuksiini. Jäljelle jää kampauksista vain takkupesiä, joita epätoivoisesti yritän suihkussa hoitoaineen avulla taikoa auki.

Ruokakauppareissulla silmäni kuitenkin nauliintuivat tuotteeseen (okei, okei, ehkä tuo Niiskuneiti sitten tässä kohtaa kiinnitti huomioni), jonka päätin heittää ostoskoriin. Muutaman euron arvoinen selvityssuihke on ymmärtääkseni lähinnä lapsille tarkoitettu, mutta päätin testata josko tästä olisi myös minulle apua. XZ Muumi-selvityssuihke joutui siis melkoiseen tulikokeeseen.

Yllä olevassa kuvassa hiukseni on pyyhekuivattu ja olen suihkinut pituuksiin pari suihkausta selvityssuihketta. Vasemmalta puolelta olen vetänyt KERRAN harjan hiusteni läpi. Kuva siis puhukoon puolestaan. Aiemmin olisin taistellut hiusten selvittämisen kanssa hurjan paljon kauemmin, nyt Niiskuneiti selvitti ongelmani kertasuihkauksella. Tuote on myös hyvin hyvin mietoa sisällöltään, joten en usko sen pidemmänkään päälle tekevän hiuksilleni mitään hallaa. Ystävyytemme siis jatkukoon.

Enpä olisi uskonut, että Niiskuneidistä olisi myös huonojen hiuspäivien selvittäjäksi.


Posted in and tagged , by NOORA.