TUPSULAKIN TALVILOMASUUNNITELMAT

P2258378 P2258395 P2258384

Onhan tämä nyt aika ihanaa! Loma nimittäin! Nautin suuresti töistä, jotka täyttävät viikkoni, mutta se fiilis, kun aamulla saakin pötkötellä sängyn pohjalla juuri niin kauan kuin haluaa ja aikatauluttaa päivänsä juuri niin kuin haluaa, tuntuu toisinaan aivan luksukselta. Siksi en tällekään lomalle kaivannut etelänmatkoja tai muutakaan ohjelmaa, nyt annetaan fiiliksen viedä. Tänään laitoin Spotifyn laulamaan keittiön pöydälle, näpyttelin vielä joitakin työhommia valmiiksi, valokuvasin (sitä ei voi laskea työksi, se on minulle paras rentoutumiskeino!) ja kaivoin esiin pinon kirjoja, jotka aion tällä lomalla lukea. Kävin pitkästä aikaa kävelyllä ja suun-nit-te-lin vaatehuoneeni siivoamista. Äh. Mikäköhän siinäkin on, että vaatehuone on pakko päästää aina katastrofikuntoon ennen kuin sen siivoaa?!

Näissä kuvissa näette muuten talven käytetyimpiä vaatekappaleitani. Ostan nykyään todella harvoin vaatteita, mutta tähän asuun on päässyt parikin kuluvan talven hankintaa. Tommyn pipo on juuri sopivan sporttinen kaveri Cubuksen neuleelle ja punainen väri on alkanut ihastuttaa allekirjoittanutta yhä enemmän ja enemmän. Matin mielestä voisin tämä asu päälläni kuulua Norjan Olympiajoukkueeseen. Myönnän, että värimaailma on kohdillaan, mutta kisakuntoa taitaisi hieman uupua.

P2258383P2258399


PIPO TOMMY HILFIGER   HUIVI PIECES   TAKKI BIKBOK   NEULE CUBUS   FARKUT ZARA


Tupsulakki ei siis juurikaan ole suunnitellut lomaviikolle ohjelmaa, mutta viimeistään loppuviikosta, kun saan Mattinikin lomalle, suunnitelmissa on kiertää vähän museoissa, käydä katsomassa vihdoin Veljeni Vartija ja käydä yhdessä hiihtämässä eväiden kera. Niin pieni asia, mutta olen suunnitellut sitä jo kauan! Vähän kaakaota ja eväsleipää matkaan ja järven jäälle hiihtämään. Tällä hetkellä en parempia treffejä voi edes kuvitella.

Mutta nyt. Minä menen taas hetkeksi seisomaan vaatehuoneeni ovelle ja suun-nit-te-len, mistä kannattaisikaan aloittaa. Äh. 

P2258377


Posted in and tagged by NOORA.