KAUNEUSVITAMIINIKUURILLA ( +ARVONTA!)

Bella-blogit, kaupallinen kampanja


PB251346 PB251382 PB251336 PB251402

*Kaupallinen yhteistyö: Bioteekin Super Biotiini

Loikin kesällä melko ketterästi sen kuuluisan kolmenkympinkriisin yli. Olinkin lähinnä innoissani uudelle vuosikymmenelle siirtymisestä ja jätin menneen kympin hyvillä mielin taakseni. Vaikka kriisi ei takavasemmalta päälle hyökännytkään, liekö sattumaa, että aloin kuitenkin havaita kehossani uusia muutoksia. Olen kuluneen syksyn aikana kiukutellut selkäkipujen ja kolotusten kanssa, huomannut, että istumatyöläinen ei voi kuvitella selviytyvänsä työviikosta ilman liikuntaharrastusta ja ennen kaikkea, olen huomannut muutoksia ihossani ja hiuksissani. Hiukset katkeilivat, kynnet katkeilivat ja viimeistään syysviimat tekivät hallaa iholleni.

Kun eteeni tuli mahdollisuus testata kauneusvitamiinia, Bioteekin Super Biotiinia, tartuin mahdollisuuteen riemusta kiljuen. Kuuriluonteiseen käyttöön soveltuva, markkinan vahvin biotiinivalmiste hellisi niin ihoa kuin hiuksiakin huolehtien samalla myös kynsien hyvinvoinnista. Juuri tätä tuotetta tämä kolmekymppinen oli tietämättään kaivannut elämäänsä.

PB251358 PB251394 PB251330

Biotiinia kutsutaan myös H-vitamiiniksi ja Bioteekin Super Biotiini sisältää biotiinin lisäksi myös metioniinia. Biotiini on tärkeää hiusten ja ihon hyvinvoinnille ja metioniini sen sijaan aminohappona auttaa kynsille ja hiuksille tärkeän keratiinin muodostamisessa. Biotiinilisää suositellaan syötäväksi noin kolmen kuukauden ajan vaikutusten huomaamiseksi.

Millaisia vaikutuksia kauneusvitamiinikuurilla on ollut? Viimeksi kampaajan tuoliin istahtaessani, kampaajani hämmästeli ääneen hiusteni vahvuutta ja niiden kuivaamiseen föönillä kului valtavasti aikaa. Ponnari tuntuu terveeltä ja vahvalta, harjaan ei juurikaan katkeile hiuksia ja olen alkanut pitää hiuksiani nyt myös auki, kun hiukset näyttävät terveiltä ja tasavahvoilta. Kynsiä en ole lakannut kauneuskuurin aikana lainkaan, jotta olen paremmin pystynyt tarkkailemaan niiden kuntoa. Liuskoittuminen ei ole ollut itselleni koskaan ongelma, mutta kynnet eivät ole ehtineet kasvaa juurikaan mittaa, ennen kuin ne ovat katkenneet. Viimeisen kuukauden aikana olen kuitenkin joutunut jopa leikkaamaan kynsiäni lyhyemmiksi, jotta ne kulkevat näppärämmin mukana matkassa. Väitänkin, että omalla kohdallani biotiinilla on ollut valtava vaikutus kynsieni hyvinvointiin. Kasvohoitaja sen sijaan kehui viime viikolla ihoni kuntoa, vaikka luulin, että ihollani myllää edelleen katastrofinen kuivuus. Mitä vielä, iho näytti hänen mielestään oikeinkin hyvältä, näppyjä ja nyppyjä ei juurikaan ollut, mitä nyt hitusen pintakuivuutta.

Käyttökokemukset ja kuurin vaikutukset ovat siis omalla kohdallani olleet kokonaisuudessaan äärimmäisen positiivisia ja silminhavaittavia. Kauneuskuurini jatkuu vielä jonkin aikaa, enkä näiden testitulosten perusteella malta odottaa sitä, kuinka hyvässä kunnossa kynteni ja ihoni ovatkaan kolmen kuukauden jälkeen.

PB251370

nimetönHiukset hulmuten saan ilokseni arpoa myös lukijoitteni kesken Super-tuotepaketin. Kommentoimalla tätä postausta osallistut palkinnon arvontaan. Nyt jos koskaan on siis oiva mahdollisuus päästä testaamaan itsekin kauneuskuuria. Osallistumisaika alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 17.12.2017 klo 18:00.

Kaunista ja hyvinvoivaa talvea!

PB251347


Posted in and tagged , , by NOORA.